Keijo Nikoskisesta Sähkötekniikan korkeakoulun dekaani
Hän aloitti uuden työnsä 1.10.2014 ja hoitaa tehtäviä 31.7.2015 saakka tai kunnes uusi dekaani on valittu.
Nikoskinen (s. 1962) toimi aiemmin Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun opetuksesta vastaavana varadekaanina. Dekaaniksi hänet valittiin, kun Tuija Pulkkinen siirtyi Aalto-yliopiston tutkimuksesta ja innovaatioista vastaavaksi vararehtoriksi 1.10.2014 alkaen.
Nikoskisella on pitkä ura tiedemaailmassa ja hänen tutkimusalueensa on sähkömagnetiikka ja sen numeeriset menetelmät radiotieteen ja terveysteknologian aloilla. Hän väitteli tekniikan tohtoriksi vuonna 1991 Teknillisestä korkeakoulusta. Hänellä on dosentuurit sekä Tampereen teknillisessä yliopistossa että Oulun yliopistossa. Vahvan tieteellisen osaamisen lisäksi Nikoskinen on ollut innostunut opetuksen ja oppimisen kehittämisestä koko professoriuransa ajan. Hänet on palkittu useana vuonna opettamistaan kursseista. Sähköinsinöörikilta valitsi hänet vuoden professoriksi tunnustuksena opiskelijoiden ja korkeakoulun hyväksi tehdystä työstä vuonna 2012.
Dekaanin tehtävänä Aalto-yliopistossa on johtaa korkeakoulun toimintaa yliopiston linjausten puitteissa sekä osallistua Aalto-yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Dekaani vastaa korkeakoulun toiminnan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, resurssien jaosta korkeakoulussa yliopiston toimintasuunnitelman ja talousarvion puitteissa sekä tutkimus- ja opetushenkilöstön rekrytoinnista Aalto-yliopiston urajärjestelmien linjausten mukaisesti.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
(people.aalto.fi)
Lue lisää uutisia
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi
Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.
Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä
4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.