ʵ

Uutiset

Keijukaisten tanssi valloitti Kuunsillan – opiskelijoiden taidenäyttely avautui Espoon Kulttuurikeskuksessa

IN TRANSITION -näyttelyn teokset hyödyntävät Arto Sipisen suunnitteleman rakennuksen arkkitehtuuria ja sen päivän mittaan luonnettaan muuttavaa valoa.
Crystal Garden. Kuva: Kalle Kataila.
The Crystal Garden. Kuva: Kalle Kataila.

Aalto-yliopiston opiskelijat ovat toteuttaneet monitieteisissä ryhmissä Espoon Kulttuurikeskukseen taidenäyttelyn. Töiden inspiraationa toimivat opiskelijoiden omat kokemukset ja suhde ympäristöön, ja ne on sovitettu kunnioittamaan Arto Sipisen suunnitteleman ja Kuunsillaksi nimeämän, vuonna 1989 rakennetun Kulttuurikeskuksen arkkitehtuuria.

The älvdans on the moon bridge -teoksen suunnittelivat sisustusarkkitehtuuria opiskeleva Yi-Chiao Tien, bioinformaatioteknologiaa opiskeleva Jannica Savander, arkkitehtuuria ja liiketoimintaa opiskeleva Alisa Kurganova ja muotoilun opiskelija Tomi Hyyppä. Kulttuurikeskuksen arkkitehtuuri oli opiskelijoille tuttu, ja he halusivat toteuttaa työnsä portaikon tyhjään tilaan.

”Teos sai inspiraationsa aamunkoitteen sumuisista pelloista. Tätä luonnonilmiötä kutsutaan ruotsiksi keijukaisten tanssiksi. Keijukaisten tanssi on luonnollinen, visuaalinen taideteos tuossa tyhjässä tilassa, jonka läpi ilma virtaa kerroksesta toiseen”, sanoo Jannica Savander.

Matematiikka on keijukaistyössä mukana minimipintojen geometrian kautta, joka tarkoittaa mahdollisimman pientä pinta-alaa. Työssä reunoistaan jännitetty kangas asettuu lepotilaan, jossa pinta kaareutuu tasaisesti.

”Matemaattisia kaavoja ja origameja on kaikkialla, ja jokainen niistä voidaan analysoida ja selittää. Kurssin kaltaiset matematiikan tunnit ovat hyvin inspiroivia”, Yi-Chiao Tien sanoo.

Tapiolan puutarhakaupunki ja Kulttuurikeskuksen ylimmän kerroksen majakkamainen, korkea sijainti loivat pohjan Crystal Garden -teokselle. Sen suunnittelivat ja toteuttivat muotoilua opiskeleva Iiro Törmä, matemaatikko Saara Vestola ja graafikko Punit Hiremath.

”Kiinnitimme huomiota luonnonvaloon, joka vaihtelee tilassa paljon päivän kuluessa”, kertoo Iiro Törmä.

Kristallipuutarhan kukkien terälehdet toistavat samaa monikulmiota, joka on taivutettu eri muotoihin.

”Kurssilla lähestytään modernin matematiikan ilmiöitä visuaalisin välinein, ja siellä pärjää millä tahansa matematiikan esitiedoilla.  Kurssilaisten suhde matematiikkaan vaihteli suuresti, ja keskustelimme paljon matemaattisuuden ja luovuuden välisestä vuoropuhelusta”, Törmä sanoo.

”Matematiikkaa on kaikkialla, ja peloton suhtautuminen siihen on kaiken oppimisen ytimessä. Taiteen visuaaliset menetelmät tuovat hyvää kosketuspintaa matematiikan tutkimuksen olennaisiin elementteihin”, toteaa kurssin vastuuopettaja Kirsi Peltonen.

Teokset syntyivät Kristallikukkia peilisaleissa: Matematiikka kohtaa taiteen ja arkkitehtuurin -kurssilla. Kurssi tuo esiin opiskelijoiden tulkintoja geometrian ja topologian ilmiöistä. Siinä missä geometriassa tunnetaan pisteiden väliset etäisyydet, topologiassa tunnetaan muodot ilman pisteiden välisiä etäisyyksiä.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä EMMA-museon kanssa.  Näyttelyyn on vapaa pääsy, ja se on auki Kulttuurikeskuksen aukioloaikoina 22 toukokuuta–31. elokuuta (Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo).

äپٴᲹ:

Kirsi Peltonen
vanhempi yliopistonlehtori
Aalto-yliopisto
kirsi.peltonen@aalto.fi
puh. 050 574 7006

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Moderni aula, jossa iso ruskea sohva, värikäs taideteos ja portaat. Takaseinällä on '50' logo.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttely muuttuu eläväksi verkossa – Suomen ja Ruotsin yhteistyön historia kaikkien ulottuville

Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo on luonut Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttelystä virtuaalimallinnuksen, joka on saavutettavissa kaikkialla maailmassa.
Ilmakuva raitiovaunusta kaarevalla radalla, jota ympäröivät puut ja rakennukset kaupunkimaisemassa aurinkoisena päivänä.
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle

Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.
Pitkähiuksinen henkilö tummassa neuleessa seisoo lumisella pellolla, taustalla paljaita puita.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Maisema-arkkitehti Sara Korkeamäki sai Lappset-stipendin

Korkeamäki tarkastelee diplomityössään luontokadon moniulotteista haastetta ja etsii siihen ratkaisuja maisema-arkkitehtuurin keinoin.
Kollaasikuvassa kolme tiukasti rajattua ja hieman sumennettua henkilökuvaa, joissa värisävyinä violetti, punainen, vihreä ja keltainen.
Aalto Magazine Julkaistu:

Toivoa ei vain odoteta – sitä tutkitaan, kyseenalaistetaan ja luodaan Aallossa

Sanakirjan mukaan toivo on tunne siitä, että jotakin suotuisaa tapahtuu. Toimittaja lähti etsimään toivoa yliopiston kampukselta. Vastaan tuli toteutuneita toiveita, kriittistä toivontutkimusta sekä toivoa, joka on luotava itse.