ʵ

Uutiset

Kemian tekniikan korkeakouluun kaksi uutta tutkijaa

Wenwen Fang on nimitetty 1. lokakuuta 2022 alkaen Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun biotuotteiden ja biotekniikan laitoksen tutkijaksi. Samana päivänä aloittaa myös Milla Suominen Kemian tekniikan korkeakoulun kemian ja materiaalitieteen laitoksella tutkijana.
Aalto logo on roof. Photo: Mikko Raskinen

Wenwen Fang on nimitetty 1. lokakuuta 2022 alkaen Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun biotuotteiden ja biotekniikan laitoksen tutkijaksi. Hän on biopolymeerimateriaalien tutkija, jolla on monen vuoden tutkimuskokemus funktionaalisten ja kestävien materiaalien suunnittelusta sekä biomateriaalien rakenteellisesta ja koostumuksellisesta karakterisoinnista.

Hän väitteli tohtoriksi materiaalitieteiden alalta Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulusta vuonna 2018.

”Yksi Aallon vahvuuksista on tuoda tutkijoita yhteen suurten kokonaisuuksien kuten huippuosaamiskeskusten tai lippulaivojen avulla. Ne tarjoavat foorumin, jossa voimme jakaa tiloja, tietoa ja tietämystä eri koulujen ja jopa eri tutkimuslaitosten välillä,” Wenwen sanoo. "Olen yllättynyt tarjotun teknisen asiantuntemuksen tasosta, jonka ansiosta eri tieteenalojen tutkijat voivat saada tarvitsemaansa tukea ja keskittyä ydintehtäviinsä, itse tutkimukseen. Tavoitteeni on myös vahvistaa suhteita teollisuuskumppaneihin ja luoda tutkimusyhteistyötä yritysten kanssa.”

Milla Suominen on nimitetty 1.10.2022 alkaen tutkijaksi Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kemian ja materiaalitieteen laitokselle. Hän on materiaalikemisti, jonka fokus on sähkökemiassa ja in situ -spektroelektrokemiassa. Milla Suominen väitteli filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 2019.

”Uudessa työssäni odotan innolla yhteistyötä uusien ihmisten kanssa sekä uusien menetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa,” Milla sanoo. ”Parasta täällä Aalto-yliopistossa on rohkaiseva ilmapiiri kokeilevan tutkimisen ja uran kehittämisen suhteen.”

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö tummassa puvussa seisoo suuren ikkunan ääressä, josta näkyy meri. Etualalla on sininen sohva.
Aalto Magazine Julkaistu:

Aallon alumni ratkoo fossiilisten polttoaineiden korvaamista datan avulla

Energia-alan tutkija Yuri Kroyan mallintaa tilastollisesti, miten maailma voi korvata fossiiliset polttoaineet maalla, merellä ja ilmassa.
Lotta Partanen Slushissa
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Lotta Partanen vaihtoi designin uuden liiketoiminnan luomiseen

Aalto-yliopiston alumni Lotta Partanen huomasi, että häntä kiinnostaa enemmän uuden liiketoiminnan kuin huonekalujen muotoilu. Hän onkin päätynyt rakentamaan ja johtamaan VTT:n yrityshautomoa.
Eeva Furman mustassa mekossa ja hansikkaissa seisoo keltaisten kukkien ja puiden täyttämällä niityllä.
Nimitykset Julkaistu:

”Koko urani meribiologista kestävyystieteilijäksi on ollut erittäin mielenkiintoinen”

Työelämäprofessori Eeva Furman on tehnyt suurimman osan työurastaan monitieteistä tutkimusta kestävyystieteissä.
Kolme miestä seisoo sisätiloissa, pukeutuneina rentoihin vaatteisiin. Taustalla on näyttö ja toimistokalusteita.
Nimitykset Julkaistu:

Nikolai Ponomarev, Hossein Baniasadi ja Jorge Velasco aloittivat data-agentteina Kemian tekniikan korkeakoulussa

Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.