ʵ

Uutiset

Kesäkoulun alumni Kevin Campbell: “Täydellinen siirtymä MBA-tutkinnosta uudelle uralle”

Teknisen kehityksen seuraaminen on elintärkeää yritysten menestykselle nykypäivän digitaalisessa ympäristössä. Aalto-yliopiston kesäkoulun Digital Business Master Class on intensiivikurssi, jossa kansainväliset opiskelijatiimit ratkaisevat yrityskumppaneiden digitaalisia haasteita.
Kevin Campbell in sunglasses and a Queen's University cap
DBMC Alumnus Kevin Campbell

Yksi tämän kevään Digital Business Master Classin alumneista on kanadalainen Kevin Campbell, joka suoritti hiljattain MBA-tutkintonsa Ontarion Queen's Universitystä.

Työskenneltyään pitkään hotellialalla, Kevin odottaa parhaillaan innokkaasti uuden työn aloittamista konsulttina Deloittella opiskeluvuosien jälkeen. Kevinin kaltaiselle ekstrovertille ei ollut helppoa muuttaa uudelle paikkakunnalle koronarajoitusten aikana. Hän on onneksi voinut edelleen nauttia lempiharrastuksestaan jalkapallosta (“Olen fantastinen pelaaja - ainakin sohvalta käsin”). Kevin odottaa innolla uuteen kotikaupunkiinsa tutustumista kunhan pandemia helpottaa. 

Kevin, miksi valitsit juuri Digital Business Master Class -kurssin?

Kurssi oli ajoitukseltaan täydellinen silta opintojeni ja tulevan urani välillä. Ystäväni kävi kurssin viime vuonna ja suositteli sitä lämpimästi, joten päätin hakea mukaan.

Kevin Campbell in a suit and blue tie looking into the camera.

Pidin eniten haastepohjaisesta oppimisesta: luentojen ja yritysten todellisten digitaalisten haasteiden ratkaisemisen yhdistelmästä.

Kevin Campbell, Digital Business Master Classin alumni

Mikä oli parasta kurssilla?

Pidin eniten haastepohjaisesta oppimisesta: luentojen ja yritysten todellisten digitaalisten haasteiden ratkaisemisen yhdistelmästä. Saimme uusia oivalluksia jokaisesta luennosta ja pystyimme hyödyntämään niitä kurssitehtäviin ja oman tiimimme yritysprojektiin. Arvostan myös sitä, että sain työskennellä opiskelijoiden kanssa ympäri maailmaa. Kulttuurisen monimuotoisuuden ja eri akateemisen taustan omaavien opiskelijoiden yhdistelmä sai meidät tarkastelemaan ongelmia ja haasteita eri näkökulmista.

Kiinnostuitko Digital Business Master Class -kurssista ja kesäopinnoista Aalto-yliopistossa? Lue lisää ja hae mukaan 30.4.2021 ԲԱä!

.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan englanniksi

Svitlana Chaplinska sitting with her laptop and smiling towards the camera in a futuristic, round and red chair integrated to the wall at Aalto University campus.

DBMC Alumni Svitlana Chaplinska: “Kurssi ylitti kaikki odotukseni”

Maaliskuussa järjestetyllä Digital Business Master Class -kurssilla 30 opiskelijaa perehtyi digitaalisiin työkaluihin osana onnistunutta liiketoimintaa. Aalto-yliopiston kesäkoulun järjestämälle kurssille osallistui opiskelijoita muun muassa Kiinasta, Kanadasta, Vietnamista, Argentiinasta, Italiasta ja Tunisiasta.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Ihmisiä juttelee sohvilla modernissa aulassa, pyöreitä pöytiä ja maailmankartta seinällä
Opinnot Julkaistu:

Luonnonvarojen kestävä käyttö -sivuaineesta saatu palaute on ollut rohkaisevaa

Sivuaineessa edistetään ”yhtenä rintamana” kestävyysteemaa koko Aallossa.