Kiinalainen uusi vuosi otettiin vastaan Aalto Tongji Loungessa
Iltapäivää viettivät yhdessä niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin edustajat nauttien teetä ja pelaten pelejä, kuten esimerkiksi mah-jongia ja Three Empires Kill. Aalto-yliopiston provosti Ilkka Niemelä osallistui myös juhlan viettoon.
– Yhdessä oleminen perheen kanssa korostuu Kiinassa juhlapyhien, kuten uudenvuoden, aikaan Dongjin Song kertoo Leena Plym-Rissaselle (Manager, International Relations). Song on tongjilainen tohtoriopiskelija.
– Nautimme tänä uutena vuotena juhlaillallisen opiskelutoverin luona nyyttikestiperiaatteella. Yhdessäolon ja hyvän ruoan lisäksi Kiinassa on tapana katsoa upea gaalajuhla Pekingistä The Spring Festival Gala, jonka nytkin katsoimme.
Tässä pöydässä pelasivat "mah-jong-ammattilaiset", sillä vain kiinankieltä osaavat pystyivät tulkitsemaan tai lukemaan pelinappuloita, jotka ovat kiinaksi. Kuvassa vasemmalta oikealle ovat Jia Liang Cai, Yun, Ilkka Niemelä, Zhong, ja Henrik Heino.
Meri Vainio Design Factorystä (kuvassa vasemmalla) emännöi mah-jong-peliä toisessa pöydässä.
Mah-jong on Kiinasta peräisin oleva neljän hengen peli, jonka tavoitteena on muodostaa 17 nappulasta erilaisista yhdistelmistä koostuva voittokäsi. Pelin voittamiseksi tarvitaan tietoa pelimekaniikasta, todennäköisyyksien arvioimista ja hyvää onnea. (Lähde: Wikipedia)
Fang Pingping (kuvassa vasemmalla), San Guo Sha ja Ilkka Niemelä pelasivat leikkimielisen vakavasti kiinalaista korttipeliä.
Kiinalaisen uudenvuoden juhlat järjesti Aalto-yliopiston Tongji Loungessa. Tongji Lounge on Tongji-yliopiston näyteikkuna Suomessa ja portti Kiinaan Aalto-yliopistolle ja sen kumppaneille. Aalto-yliopisto on ollut aktiivisesti läsnä Tongji-yliopiston kampuksella ja Shanghaissa yli viiden vuoden ajan.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹
Suomessa
Teksti: Leena Plym-Rissanen, Heli Laukko
Kuvat: Mikko Raskinen
Lue lisää uutisia
Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttely muuttuu eläväksi verkossa – Suomen ja Ruotsin yhteistyön historia kaikkien ulottuville
Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo on luonut Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttelystä virtuaalimallinnuksen, joka on saavutettavissa kaikkialla maailmassa.
Tutkimus kumoaa myyttejä perheyrityksistä: kantavat taloutta, investoivat ja työllistävät koko Suomessa
Perheyritykset ovat keskimäärin kannattavampia ja vakavaraisempia kuin muut yritykset, ja myös investoivat enemmän.
Kaupunkiluonnosta mitattavaa: uudet luontotyypit ja kriteerit tukevat luontokadon torjuntaa
Tuore raportti tuo käyttöön luontotyyppiluokituksen ja arviointikriteerit, joiden avulla rakennetun ympäristön luonto voidaan tehdä näkyväksi, mitattavaksi ja vertailtavaksi. Työkalut mahdollistavat ekologisen tilan arvioinnin sekä tukevat viherrakenteen kehittämistä ja luontokadon torjuntaa kaupungeissa.