Korkealaatuisia selluloosamuuntokuituja vanhoista sanomalehdistä
Professori Herbert Sixtan tutkimusryhmän kehittämä Ioncell-F -menetemä on lupaava ympäristöystävällinen teknologia, jossa alhaisen jalostusasteen jäteselluloosamateriaaleja, kuten sanomalehtijätettä, voidaan muuntaa laadukkaiksi selluloosamuuntokuiduiksi. Tämä esitetään tutkimuksessa, joka on julkaistu
Maailman väestön ja sen vaurauden kasvu sekä kaupungistuminen ovat lisänneet tasaisesti kulutusta ja jätteiden määrää, mikä aiheuttaa ristiriitoja talouskehityksen ja ympäristön kestävyyden välille. Tarvitaan kestävän kehityksen mukaisia teknologioita ja tuotantojärjestelmiä, jotta jätettä voidaan vähentää ja kierrättää sekä siirtyä kiertotalouteen. Kiinteästä yhdyskuntajätteestä merkittävä osa on jätepaperia. Sitä kierrätetään ensisijaisesti kierrätyskuituna sanomalehtipaperin valmistukseen. Samaan aikaan tekstiilien kulutus on lisääntynyt jyrkästi, ja tekstiilituotteiden kasvavaan kysyntään vastaamiseksi tarvitaan lisäpanoksia.
Sanomalehdestä iPadiin
Professori Sixtan tutkimusryhmän tutkimuksessa kuivasuihkumärkäkehruuprosessilla onnistuttiin ensimmäistä kertaa maailmassa tekemään selluloosamuuntokuituja kierrätetystä sanomalehtipaperista. Vanhoista sanomalehdistä poistettiin muste, ja emäksisen glyseroliesikäsittelyn avulla sanomalehtimassa saatiin hyvin liuotettua ioniseen nesteeseen ja kehrättyä. Kehrätyillä kuiduilla oli erinomainen vetolujuus verrattuna kaupallisiin Lyocell-kuituihin, joita valmistetaan liuotetusta selluloosasta. Kuidut kehrättiin langaksi, värjättiin ja kudottiin iPadin suojakoteloksi.
Ioncell-F -teknologia luo uusia mahdollisuuksia erittäin laadukkaiden regeneroitujen selluloosakuitujen tuotannolle vihreän kemian periaatteiden mukaisesti.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Professori Herbert Sixta
Aalto-yliopisto
herbert.sixta@aalto.fi
p. 050 384 1764
Lue lisää uutisia
E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu
Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025
94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.