ʵ

Uutiset

Kurssipalaute tuo opiskelijoiden äänen kuuluviin kurssien ja koulutusohjelmien kehittämisessä

Opiskelija saa Kauppakorkeakoulussa palautteen antamisesta 1–2 kurssipistettä.
Kaksi opiskelijaa juttelee keskenään. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto
Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Kauppakorkeakoulussa on pyritty nostamaan kurssipalautteiden määrää eri tavoin. Opettajat kertovat opiskelijoille saamastaan palautteesta ja sen pohjalta tehdyistä kehittämistoimista, ja he myös antavat opiskelijoille vastapalautetta saamaansa palautteeseen. Opettajia kannustetaan niin ikään jakamaan edelliseltä kurssilta saatu palaute seuraavan vastaavan kurssin alussa.

Opettajien antama vastapalaute ja tehdyt kehittämistoimet korostavat kurssipalautteen merkitystä ja tärkeyttä: niiden kautta opiskelijat näkevät, että heidän ajatuksensa tulevat kuulluiksi ja että palautetta hyödynnetään kursseja ja koko ohjelmaa kehitettäessä. Kurssipisteiden saaminen palautteen antamisesta puolestaan vahvistaa palautteen merkitystä osana kurssin tehtäviä.

Nyt, kun kurssipalautteelle on alettu antaa vielä aiempaa enemmän painoarvoa, on opettajia myös ohjeistettu palautteen käsittelyssä. Oppimispalveluissa on tuotettu opettajille tätä varten tiedostopohja, ja myös kehotettu jakamaan opiskelijoille kooste palautteesta esimerkiksi MyCourses-järjestelmässä.

Kaikkia kursseja tulee kehittää jatkuvasti

Opiskelijoiden on hyödyllistä nähdä, mitä muut kurssilaiset ovat vastanneet palautekyselyssä.

”Voi olla, että yhdelle opiskelijalle epäolennaiselta tuntunut sisältö onkin ollut kurssin parasta antia suurimmalle osalle muista opiskelijoista. Opiskelijoiden on myös tärkeää saada tietää, mihin toimiin opettaja ryhtyy saamansa palautteen perusteella ja kuulla, miksi jotain asiaa ei voida muuttaa, jos sitä ei voida muuttaa. Kaikkia kursseja tulee kehittää jatkuvasti ja parhaiten se onnistuu yhdessä opiskelijoiden kanssa”, sanoo kehityspäällikkö Perttu Kähäri.

Tänä päivänä Kauppakorkeakoulun opettajat antavat opiskelijoille 12 pistettä palautekyselyyn vastaamisesta. Näin on toimittu jo aiemminkin joissain aineissa, mutta nyt tämä käytäntö on otettu laajempaan käyttöön. Koska kurssipisteiden ansaitsemisen on oltava opiskelijoille selkeää ja läpinäkyvää, on heitä hyvä muistuttaa tarjolla olevista pisteistä, kun palautekysely aukeaa.

”Tutkintojen yleisten tavoitteiden mukaan opiskelijoilla tulee valmistuessaan olla hyvät vuorovaikutustaidot sekä valmiudet jatkuvaan parantamiseen ja oman alansa kehittämiseen. Kyky antaa rakentavaa palautetta ja palautteen merkityksen ymmärtäminen on yksi korkeakoulutuksen poikkileikkaava teema. Tämä antaa perusteet pisteitä kerryttävän kurssipalautteen ottamiseen osaksi kurssitehtäviä”, sanoo opetuksesta ja oppimisesta vastaava varadekaani Tomas Falk.

äپٴᲹ:
varadekaani Tomas Falk
tomas.falk@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
OpenLearning
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu:
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Henkilö neulotussa hatussa ja punaisessa huivissa seisoo lumisessa pihassa, taustalla rakennuksia ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi

Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.