Lasten liikkumiseen kaupungissa pureutuva työ palkittiin Lappset Groupin stipendillä
Aino Leskisen diplomityö Kaupunki lasten kokemana: Lahtelaisten lasten kokemuksia jalankulku-, joukkoliikenne- ja autovyöhykkeiltä on paitsi erittäin ansioitunut tutkimus myös aiheeltaan varsin ajankohtainen. Työ käsittelee yhdyskuntasuunnittelun mahdollisuuksia lasten liikunta-aktiivisuuden tukemisessa ja tarkastelee aihetta kokonaisen kaupungin mittakaavassa.
Tutkimuskohteena työssä oli Lahden kaupunki, jonka strategiassa ympäristön lapsiystävällisyys on keskeisesti mukana. Tutkimusta varten kerättiin laaja aineisto viides- ja kuudesluokkalaisilta koululaisilta. Tuloksia lasten arkiliikkumista tukevista yhdyskunnan piirteistä, lapsille tärkeistä toimintamahdollisuuksista ja vapaa-ajan harrastuspaikoista on jo hyödynnetty Lahden käynnissä olevassa yleiskaavatyössä.
Lappset Group myöntää vuosittain stipendin palkintona parhaalle maisema-arkkitehtuurin diplomityölle. Kyseessä on jo reilun vuosikymmenen mittainen perinne.
– On ilo tukea monipuolista, luovaa ja uusia ideoita tuottavaa opinnäytetyötä. Tavoitteenamme on lisätä liikettä ja yhdessäoloa ulkotiloissa, mikä saavutetaan parhaiten hyvällä ja kestävällä ympäristösuunnittelulla, sanoo Lappset Groupin kotimaan liiketoiminnan johtaja Erkki Ikäheimo.
Leskisen työtä ohjasivat maankäytön suunnittelun professori Marketta Kyttä Aalto-yliopistosta ja yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki Lahden kaupungilta.
Aino Leskisen Issuu-julkaisupalvelussa
Lue lisää uutisia
Perustieteiden korkeakoulun vuoden alumni Matti Aksela: aina kannattaa oppia uutta
Aksela mentoroi kansainvälisiä opiskelijoita Aalto International Talent -ohjelmassa ja toivoo teknologia-alalle entistä enemmän monimuotoisuutta.
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumni Ville Voipio: Tärkeintä on osata omaksua uusia taitoja
Kolme teemaa ohjaavat Ville Voipion uraa: digitalisaatio, kestävyys sekä talouden hyvinvointi. Vuoden alumni -tunnustus jaettiin Alumni Weekend -tapahtumassa 25.10.2025.
Polymeeriteknologiasta kansainvälisiin tutkimuskeskuksiin – Kemian tekniikan vuoden alumni Petri Lehmus
Nesteen tutkimus- ja kehitysjohtaja Petri Lehmus on valittu Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumniksi. Hän on urallaan johtanut kansainvälisiä tutkimuskeskuksia, rakentanut Nesteen uusiutuvan liiketoiminnan menestystarinaa ja edistänyt Aalto-yliopiston kemiantekniikan tutkimusta ja koulutusta.