ʵ

Uutiset

Lohdun tematiikasta ammentavat Uuden lastensairaalan kappelin tekstiilit edustavat tämän päivän kirkkotekstiilejä

Helsingin Uuden lastensairaalan kappelin uudet kirkkotekstiilit välittävät lohtua kappelin käyttäjille. Lapset on otettu erityisesti huomioon suunnittelussa. Aalto-yliopiston opinnäytetyönä syntynyt ja Lapuan Kankureilla kudottu tekstiilikokoelma edustaa kuva-aiheiltaan tämän päivän kirkkotekstiilejä, joissa yhdistyvät sekä modernit vaikutteet että vahva perinne.
Liturgical textiles photo by eevasuorlahti.jpg

Helsingin Uuden lastensairaalan kappeli sai uudet kirkkotekstiilit, jotka ovat Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmistuvan Terhi Laineen käsialaa. Tekstiilien suunnittelu ja toteutus oli Laineen maisteritutkinnon opinnäytetyö. Työn ohjaajina toimivat professori Maarit Salolainen ja tekstiilitaiteilija Katri Haahti. Tekstiilit on kudottu Lapuan Kankureilla, joka näin halusi tukea Uutta lastensairaalaa. Kappeli vihittiin käyttöön 6.12.

Kirkkotekstiilien suunnittelun pääteemana on ollut lohtu. Tekstiilit pyrkivät välittämään lohtua, ilahduttamaan ja tuomaan väriä sairaalan potilaiden, heidän läheistensä sekä sairaalan henkilökunnan elämään. Koko tekstiilikokoelma perustuu ”Kuljen rinnallasi” -nimiseen kuosiin, jonka kuvio rakentuu useista kuva-aiheista.

Kuva-aiheet liittyvät lohdun teemaan ja Suomen luontoon pitäen sisällään myös syvemmän symbolisen merkityksen. Tarkoituksena on, että katsoja voi löytää tekstiileistä ne kuva-aiheet, jotka hänelle sillä hetkellä tuntuvat hyviltä ja sopivilta. Kappelin moninaiset käyttäjät, erityisesti lapset, on otettu huomioon tekstiilien suunnittelussa.

”Yksi kokoelman päätavoitteita oli lapsen perspektiivin korostaminen tilassa. Pienelle lapselle tekstiilit varmasti avautuvat eri tavalla kuin hänen vanhemmalleen”, kertoo Laine.

Liturgical garments photo by eevasuorlahti.jpg
Photo by Eeva Suorlahti

Tekstiilien suunnittelu oli vaativa tehtävä kappelin poikkeuksellisen käyttäjäkunnan takia. Lisäksi tila on myös tunnustuksettomassa käytössä. Myös suunnittelijan oman visuaalisen ilmeen ja perinteisen kirkkotekstiilitaiteen muodon yhdistäminen toi tehtävään omat haasteensa. Työn tilaaja Kirkkohallitus haki tehtävään nimenomaan nuorta suunnittelijaa, joka toisi vanhaan taidemuotoon raikkaita ideoita.

”Kirkkotekstiileissä on perinteisesti tietty sävy ja tyyli, eikä niissä aina ole välttämättä etsitty kovin moderneja ratkaisuja. Laineen tekstiilikokoelma onnistuu paitsi uudistamaan taidemuotoa myös välittämään luonnosta ammennettavaa lohtua”, Kirkkohallituksen johtava asiantuntija Virpi Sipola sanoo.

Valmis tekstiilikokoelma pitää sisällään alttarivaatteen, kalkkiliinan ja stolan neljässä liturgisessa värissä, arkkupeitteen kolmessa koossa sekä 10 lattiatyynyä lapsille.

äپٴDz:

Aalto-yliopiston maisteriopiskelija, tekstiilisuunnittelija, Terhi Laine, ilonasidesign@gmail.com, p. 0405710619

Professori Maarit Salolainen, Muotoilun laitos, Aalto-yliopisto, maarit.salolainen@aalto

Johtava asiantuntija, Virpi Sipola, Kirkon Diakonia ja sielunhoito, Kirkkohallitus, virpi.sipola@evl.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.