ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Maa- ja vesitekniikan tuelta 2 miljoonaa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella tehostetaan vesitekniikan tohtorinkoulutusta ja kehitetään uutta yhteistyön mallia.

Maa- ja vesitekniikan tuki ry on lahjoittanut 2 miljoonaa euroa Aalto-yliopiston Vesi ja kehitys -ryhmälle. Lahjoituksella tehostetaan tohtorinkoulutusta ja vesitalouden tutkimusta erityisesti veteen liittyvän kestävän kehityksen alalla, jolla on merkittävä asema Aalto-yliopiston tutkimuksessa.

Lahjoituksella kehitetään toimintamallia, jonka avulla tohtorinkoulutuksesta tulee entistä järjestelmällisempää, paremmin ohjattua, pitkäjänteisempää ja uusia innovaatioita tuottavaa. Lisäksi tavoitteena on luoda nykyistä laajemmat tohtoriohjelmat ja tarjota myös muille rahoittajille malli laajapohjaiseen yhteistyöhön Aalto-yliopiston kanssa.

Mallissa post doc -tutkijoista, tohtorikoulutettavista ja diplomityöntekijöistä muodostetaan soluja, joiden ohjausta, ryhmäytymistä ja rahoitusta tarkastellaan kokonaisuutena. Tutkijat ja opiskelijat työskentelevät saman tutkimusaiheen parissa, toimintaa tehostetaan yhdessä oppimisella ja päällekkäistä työtä vältetään selkeällä työnjaolla.

– Olen ilahtunut vesitekniikan tohtorinkoulutuksen saamasta tuesta, sanoo Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis. Uudenlaisesta yhteistyömallista voivat hyötyä myös muut rahoittajat, hän lisää.

Monitieteinen Vesi ja kehitys -ryhmä tutkii veden merkitystä kestävän kehityksen kulmakivenä sekä globaalisti että paikallisesti. Ryhmää johtaa professori, varadekaani Olli Varis. Keskeisiä tutkimusalueita ovat muun muassa kaupungistuminen, turvallisuuskysymykset, köyhyys, ravinto- ja energiakysymykset, sekä ympäristö ja ilmastomuutos. Tutkimusryhmä on erityisen tunnettu globaaleista analyyseistä ja Aasian kehittyvien talouksien tutkimuksesta sekä siitä, kuinka nämä voidaan ottaa huomioon suomalaisessa päätöksenteossa.

– Professori Variksen johtama ryhmä on erinomainen esimerkki siitä, miten ennakkoluulottomalla ja ratkaisuhakuisella tutkimuksella voidaan vaikuttaa maailmanlaajuisiin ongelmiin, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri. Tieto kestävän kehityksen tilasta eri puolilla maailmaa on tärkeää, sillä tutkimuksen kautta voimme vaikuttaa sekä maailman että Suomen hyvinvointiin, hän jatkaa.

Insinööritieteiden korkeakouluun sijoittuva Vesi ja kehitys -tutkimusryhmä toimii rakennetun ympäristön laitoksella, vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusalueella.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

 (wdrg.fi)

Professori, varadekaani
Olli Varis
Insinööritieteiden korkeakoulu
olli.varis@aalto.fi

Maa- ja vesitekniikan tuki ry on yhdentoista Teknillisen korkeakoulun rakennusinsinööriosaston maanviljelysinsinöörien opintosuunnalta valmistuneen diplomi-insinöörin vuonna 1949 perustama yhdistys, joka toimii vesitekniikan, siihen liittyvän ympäristötekniikan sekä maaperän suojelun tukijana. Yhdistys on viime vuosina jakanut vuosittain runsaat 200 apurahaa alan opiskelijoille ja tutkijoille.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Moderni aula, jossa iso ruskea sohva, värikäs taideteos ja portaat. Takaseinällä on '50' logo.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttely muuttuu eläväksi verkossa – Suomen ja Ruotsin yhteistyön historia kaikkien ulottuville

Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo on luonut Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttelystä virtuaalimallinnuksen, joka on saavutettavissa kaikkialla maailmassa.
Työpaja, jossa kaksi ihmistä työskentelee. Toinen on pöydän ääressä, toinen järjestelee tavaroita keltaisissa ja sinisissä laatikoissa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus kumoaa myyttejä perheyrityksistä: kantavat taloutta, investoivat ja työllistävät koko Suomessa

Perheyritykset ovat keskimäärin kannattavampia ja vakavaraisempia kuin muut yritykset, ja myös investoivat enemmän.
Kaupunkikatu penkkeineen, puineen ja pensaineen. Autoja pysäköitynä tien varrella. Aurinkoinen päivä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkiluonnosta mitattavaa: uudet luontotyypit ja kriteerit tukevat luontokadon torjuntaa

Tuore raportti tuo käyttöön luontotyyppiluokituksen ja arviointikriteerit, joiden avulla rakennetun ympäristön luonto voidaan tehdä näkyväksi, mitattavaksi ja vertailtavaksi. Työkalut mahdollistavat ekologisen tilan arvioinnin sekä tukevat viherrakenteen kehittämistä ja luontokadon torjuntaa kaupungeissa.
Kuva näyttää pimeän aineen jakautumisen samalla taivaan alueella käyttäen Nasan Webb-teleskooppia 2026 (oikealla) ja Hubblen avaruusteleskooppia 2007 (vasemmalla). Kuva: NASA/STScI/A. Pagan
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus paljastaa uusia tietoja pimeän aineen vaikutuksesta universumiin

Nasan vetämä tutkimusryhmä on kartoittanut James Webb -teleskoopilla pimeän aineen vaikutusta galaksien, tähtien ja jopa planeettojen, kuten Maan syntyyn.