Marita Niemelä nimitettiin Aalto-yliopiston hallitukseen
Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea valitsi tekniikan tohtori Marita Niemelän yliopiston hallituksen uudeksi jäseneksi ja professori Andreas Mortensenin uudelle, kolmivuotiselle kaudelle 1.1.2023 alkaen.
Marita Niemelä on suorittanut tekniikan tohtorin tutkinnon (kemian tekniikka) Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1997. Vuosina 2009–2011 hän toimi Aalto-yliopistossa osa-aikaisena professorina.
Marita Niemelä johtaa tällä hetkellä Australian kansallisen tutkimus- ja innovaatiokeskus CSIRO:n energiayksikköä. Vuoden 2023 alusta alkaen hän siirtyy vetämään Rejlers Finlandin uutta, kestäviin energiaratkaisuihin keskittyvää divisioonaa. Niemelä on aiemmin toiminut johtotehtävissä Neste Engineering Solutionsissa, Valmetissa, Metsossa ja Pöyryllä. Hän on toiminut Suomen Akatemian ja Finnish Bioeconomy Cluster FIBICin hallituksen jäsenenä sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT:n neuvottelukunnan jäsenenä. Lisäksi hänellä on ollut lukuisia kansainvälisiä tehtäviä.
Marita Niemelässä yhdistyy Suomen koulutus-, tutkimus- ja innovaatiojärjestelmien tuntemus ja kansainvälinen näkemys. Hän tuo energiateollisuuden tutkimuspohjaisen uudistamisen vahvaa asiantuntemusta Aalto-yliopistoon nopeasti muuttuvassa kansallisessa ja kansainvälisessä ympäristössä.
Akateemisten asiain komitea valitsi erovuorossa olleen Andreas Mortensenin uudelle 1.1.2023 alkavalle kaudelle yliopiston hallitukseen. Andreas Mortensen on toiminut hallituksen jäsenenä vuoden 2020 alusta alkaen.
Hallituksesta jää pois Susanna Pettersson, joka on toiminut Aalto-yliopiston hallituksen jäsenenä kolme kautta 1.3.2014 alkaen. Aalto-korkeakoulusäätiön sääntöjen mukaan erovuoroista Susanna Petterssonia ei voida nimittää uudelle kaudelle.
”Susanna Petterssonin vaikutus Aalto-yliopiston ja sen hallituksen kehitykseen on ollut monin tavoin keskeisen tärkeä. Oman vahvan kulttuurialan asiantuntemuksensa lisäksi hän on järjestelmällisesti korostanut ja edistänyt opiskelijoiden asemaa ja hyvinvointia yliopistoyhteisössä. Susannan rakentava, miellyttävä ja eri osapuolet laajasti huomioiva tyyli ja toiminta on ollut omiaan rakentamaan luottamusta ja hyvää tunnelmaa sekä hallituksen että koko yhteisön piirissä,”toteaa hallituksen puheenjohtaja Mikko Kosonen.
Aalto-yliopiston hallituksen muodostavat 1.1.2023 lukien Mariana Amatullo, Sari Baldauf, Ilkka Kivimäki, Mikko Kosonen, Karel Luyben, Andreas Mortensen ja Marita Niemelä.
äپdz:
Kristiina Mäkelä, provosti, akateemisten asiain komitean puheenjohtaja
puh. 040 559 3454, provost@aalto.fi
Hallitus
Aalto-yliopiston hallitus päättää säätiön strategiasta, toimintaa ja taloutta koskevista asioista sekä muista laajakantoisista suunnitelmista.
Lue lisää uutisia
Aalto-yliopisto mukana opintosetelikokeilussa
Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille
Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen
Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa