ʵ

Uutiset

Marjo Kettunen Perustieteiden korkeakoulun kehityspäälliköksi

Edellinen kehityspäällikkö Marja Niemi siirtyi syksyn alussa yliopiston suunnittelupäälliköksi.
Marjo Kettunen
Marjo Kettunen. Kuva: Minna Darwish / Aalto-yliopisto

Marjo Kettunen on valittu Perustieteiden korkeakoulun (SCI) kehityspäälliköksi. Hän siirtyy tehtävään Kemian tekniikan korkeakoulusta, jossa hän on toiminut kehityspäällikkönä keväästä 2018 alkaen.

“SCI on kuin Aalto-yliopisto yhdessä korkeakoulussa: monitieteellinen, kansainvälinen, kyseenalaistava ja tavoitteellinen, mitä inspiroivin työympäristö kehityspäällikölle”, Kettunen sanoo.

Kettuselle uusi tehtävä on samalla paluu vanhaan kotiyksikköön. Hän on väitellyt Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitokselta vuonna 2013 ja toiminut saman laitoksen akateemisena koordinaattorina vuosina 2013-2017. Kemian tekniikalle hän päätyi yliopiston yhteisten palvelujen kautta, jossa toimi tutkimuksen arvioinnin projektipäällikkönä vuosina 2017 - 2018.

“Olen innoissani paluusta juurilleni, SCI:n visionäärisestä hengestä ja ihmisistä, joiden kanssa saan tehdä yhteistyötä korkeakoululle ja laitoksille merkityksellisten asioiden eteen.”

Kettunen seuraa tehtävässä Marja Niemeä, joka siirtyi alkusyksystä yliopiston suunnittelupäällikön rooliin. Samalla kun Kettunen parhaillaan ottaa haltuun SCI:n kehityspäällikön vastuita, hän hoitaa Kemian tekniikan tehtäviään siihen asti, että korkeakoulu on saanut palkatuksi hänelle seuraajan. Haku on parhaillaan auki, Kettunen vinkkaa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.
Cafetorian pop-up A Blocissa
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

A Blocin pop-up -tila oppimisympäristönä: Entrepreneurial Futures -kurssi ja Cafetoria loivat ainutlaatuisen yhteistyön

A Blocin pop-up -tila muuttui käytännön oppimisympäristöksi, kun Entrepreneurial Futures -kurssi ja Cafetoria toteuttivat yhteisen pop-upin.