ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Materiaalisimulaatioiden luotettavuus testissä

Tutkijat todistavat että tiheysfunktionaaliteorioiden koodien uusi sukupolvi toimii paremmin kuin edellinen. Tulos julkaistiin Science-lehdessä.

Yli 60 asiantuntijaa noin 30 yliopistosta ja tutkimuslaitoksesta testasivat, miten kvanttisimulaatioilla saatavat tulokset materiaaliominaisuuksista vaihtelevat tutkijoiden ja heidän käyttämänsä tietokoneohjelmistojen mukaan. Tuoreemmat koodit ja metodit pärjäsivät edeltäviä sukupolvia paremmin, ja niillä saadut tutkimustulokset vastasivat hyvin toisiaan. Torbjörn Björkman Ã…bo akademista edusti alan suomalaista tutkimusta. Björkman työskenteli aiemmin Laskennallisen nanotieteen huippyuksikössä, COMP:ssa Aalto-yliopistossa.

– Suuri asiantuntijoista koostuva yhteistyöryhmä vertasi käyttämiään ohjelmistoja keskenään, ja pääsimme tarkkuudessa tasolle, jota ei vastaavanlaisissa laskennoissa ole aiemmin nähty, kertoo Björkman.

Kokeiden toistettavuus on yksi tutkimuksen kulmakivistä. Tietokoneilla ajattaviin koodeihin perustuvassa tutkimuksessa tulokset voivat vaihdella sen mukaan, miten teoreettinen malli on toteutettu.

Tutkijatiimi todisti, että vaikka jotkut vanhat menetelmät olivat tuloksellisia, uudet koodit toimivat paljon paremmin. Uutta dataa lisätään jatkuvasti projektin . Nyt saatuja tuloksia voidaankin pitää laatutasona, joihin tulevia ohjelmistoja voidaan verrata. Tutkimukseen osallistuneet toivovat tämän johtavan yhä parempiin simulaatioissa käytettäviin koodeihin ja mentodeihin.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä koodien asiantuntijakäyttäjien sekä kehittäjien kanssa. Tarkasteltavana oli kaikkiaan 40 eri metodia.

– Nykypäivänä elektronirakennelaskenta on tärkeä osa materiaalitutkimusta. Se on keskeistä monien tulosten tulkinnassa ja tekee yhä tarkemmat ennusteet mahdolliseksi. Siksi onkin tärkeää, että eri menetelmät antavat mahdollisimman luotettavasti samat vastaukset.  Siksi uusien menetelmien luotettavuuden osoittaminen on tärkeä tulos, Björkman arvioi.

.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Torbjörn Björkman
e-mail: torbjorn.bjorkman@abo.fi
Ã…bo Akademi, Physics/Department of Natural Sciences

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.
Ryhmä ihmisiä näyttää peukkua näyttöjen edessä, joissa lukee 'Doc+ Dialogues'. Taustalla tuoleja ja puuseinät.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Doc+ yhdistää tutkijoita ympäri Aallon – Tule mukaan!

Helmikuiset Doc+ paneelikeskustelut keräsivät isoja yleisöjä. Tilaisuudet saavat jatkoa maaliskuussa, jolloin keskustellaan tohtorien urista ja joustavista työelämätaidoista.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.
Kolme henkilöä kävelee talvella kyltin vieressä, jossa lukee 'Aalto-yliopisto'. Taustalla lumisia puita ja rakennuksia.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomen Kulttuurirahasto myönsi apurahoja tieteeseen ja taiteeseen

Apurahan sai 15 henkilöä tai ryhmää Aalto-yliopistosta.