ʵ

Uutiset

Meet Your Community – mursusta alumniksi

MYC-tapahtumassa kuultiin eri vaihtoehdoista liittyen kandin erikoitumisalueen opintojen valintaan.
myc08032017_web_fi_fi.jpg

Vilkas puheensorina täytti Kandidaattikeskuksen Kauppakorkeakoulun siiven ala-aulan Otakaari 1:ssä, kun lähes 200 mursua saapui Meet Your Community (MYC) -tapahtumaan keskiviikkona 8.3. Nyt jo kolmannen kerran Kauppakorkeakoulun mursuille järjestetyn tapahtuman kantavana ajatuksena on uusien opiskelijoiden tutustuttaminen Kauppiksen yhteisöön opintojen alusta alkaen.

”Heti ensimmäisestä päivästä lähtien mursusta tulee osa yhteisöämme. Yhteydenpito oman koulun kanssa jatkuu toivottavasti myös opintojen jälkeen alumnina. Aktiivinen alumniyhteisö on Kauppikselle suuri voimavara, jonka kehittämiseen haluamme panostaa. Myös tämä tapahtuma on osa tätä työtä”, kertoi Jonna Söderholm, Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden päällikkö.

Tilaisuuden juonsi Katariina Ollari, Kauppiksen opiskelija itsekin. Tapahtumassa Kauppakorkeakoulusta valmistuneet alumnit kertoivat opiskeluaikojen kokemuksistaan ja siitä, mitä hyötyä omista pääaine- tai erikoistumisaluevalinnoista on ollut esimerkiksi työllistymisen kannalta.

Ennen iltapäivän paneelikeskustelua Tanja Makkonen Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalveluista kertoi salissa istuville taustatietoja siitä, miten Kauppiksesta keskimäärin työllistytään ja minne, mikä on vastavalmistuneen kauppatieteilijän odotettu tulotaso ja ensimmäinen ammattinimike.

Paneelikeskustelu oli antoisa, kun alumnit Pasi Torppa laskentatoimen aineesta, Maarit Vilen rahoituksesta, Miikka Huhta johtamisesta sekä Katariina Helaniemi ja Juha Aarvala markkinoinnista saivat opiskelijoilta lukuisia hyviä kysymyksiä pohdittaviksi. Jos käydyn keskustelun voisi tiivistää muutamaan teemaan, niin ne olisivat:

Valitkaa rohkeasti omannäköinen ratkaisu.”

”Mitä ikinä valitsettekin, muistakaa säilyttää pirteä ote ja kyky oppia uutta.”

” Älkää aliarvioiko mitään työtä.”

”Rakentakaa hyvä verkosto itsellenne ja tutustukaa toisiinne yli pääainerajojen.”

”Aalto tarjoaa aidosti poikkitieteellisen vaihtoehdon – hyödyntäkää se.”

”Lähtekää vaihtoon, jos mahdollista. Se kannattaa aina.”

Myös Kauppakorkeakoulun professorit olivat paikalla valaisemassa mursuille, miten ja miksi he ovat päätyneet juuri oman aihealueensa proffiksi. Tilaisuuden päätteeksi mursut saivat kahvikupposen äärellä proffilta, opintokoordinaattoreilta ja alumneilta arvokkaita neuvoja opinnoissa menestymiseen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.