ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Menestyneet kandidaattiopiskelijat palkittiin Ilkka Kontulan säätiön apurahoilla

Henkilökohtainen apuraha on 1 000 euroa.
Ilkka Kontulan säätiön myöntämät kannustusapurahat jaettiin opintomenestyksen perusteella.

Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman ja oppimispalveluiden päällikkö Margareta Soismaa jakoivat diplomit 3.5.2016 Kauppakorkeakoulun Otaniemen-tiloissa järjestetyssä juhlatilaisuudessa.

Vuonna 2012 kuollut OTK, ekonomi Ilkka Kontula oli opiskellut sekä Helsingin kauppakorkeakoulussa että Helsingin yliopistossa. Hän halusi testamenttilahjoituksellaan helpottaa opiskelijoiden arkea. Näin ollen Ilkka Kontulan säätiö jakaa kannustusapurahoja vuosittain Kauppakorkeakoulun ja Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille.

Apurahoja jaetaan vuosittain kandidaattiopiskelijoille, jotka ovat menestyneet opinnoissaan erinomaisesti ja suorittaneet vähintään 80 opintopistettä kolmen ensimmäisen lukukauden aikana. Henkilökohtaisen apurahan suuruus on 1 000 euroa. Apurahat jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014.

Koska Ilkka Kontula on kohdentanut apurahat nimenomaan Helsingissä opiskeleville, on Kauppakorkeakoulu päättänyt myöntää vastaavan suuruiset apurahat Mikkelissä opiskeleville ansioituneille opiskelijoille.

Apurahan saivat:

Aho, Elisa
Bergman, Björn
Eloholma, Tuomas
Erkamo, Helmi
Försti, Eero
Heinonen, Aleksi
Hollming, Anna
Honkanen, Riku
Huotari, Samuli
Hyytiä, Eetu
Ihalainen, Arttu
Juuti, Tuomas
Kansikas, Carolina
Keskinen, Lauri
Kiiski, Juho
Koivusalo, Matias
Kokljuschkin, Anton
Kontiainen, Taneli
Kontio, Casimir
Korpua, Niko
Koskinen, Roni
Kosonen, Marjo
Kovala, Mari
Kuokkanen, Tommi
Lehtoniemi, Riku-Otto
Lindgren, Leevi
Malmi, Noora
Miettinen, Aleksi
Mättö, Saska
Noopila, Tuomas
Nummela, Riikka
Pellikka, Kim-Jonas
Peltokangas, Julius
Pihanurmi, Janna
Raahenmaa, Nea
Raja, Kimmo
Rintamäki, Paul
Salomaa, Anssi
Savolainen, Eerika
Sertti, Elina
Takaneva, Jussi
Tenhunen, Otso
Torikka, Valtteri
Tupamäki, Kalle
Tuuppa, Paula
Vapola, Juho
Varheenmaa, Aaro
Viitala, Valtteri
Virtanen, Niko
Vänttinen, Juha
Yim, Kai-Wei

Yht. 51 opiskelijaa

Mikkelin yksikössä opiskelevista apurahan saivat:

Javaloyas Martinez, Alejandro
Järvinen, Annika
Korzhova, Vladislava
Kulpakko, Katariina
Lampela, Nina
Manner, Jenna
Nguyen, Hong Thai
Nguyen, Ngau Thu
Nukenova, Aigerim
Riihonen, Renja
Teräsniska, Saara
Virtanen, Elli-Maija

Yht. 12 opiskelijaa

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Ryhmä ihmisiä seisoo luentosalissa pitäen kukkakimppuja ja todistuksia.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Chem Awards 2025 -palkintojen saajat on julkistettu

Kemian tekniikan korkeakoulu palkitsee ansioituneita henkilöitä ja ryhmiä heidän saavutuksistaan kuluneen vuoden aikana.