Metex-palkinnon saivat Dario Aquet ja Venla Elonsalo
Tänä vuonna Metex-palkinto myönnetään poikkeuksellisesti kahdelle maisteriٲölle. ”Pyrkimyksemme on yhdistää muotoilijoita ja suunnittelijoita ja suomalaista teollisuutta. Tänä vuonna valinta oli vaikea, sillä kaikki ٲöt olivat erinomaisia”, sanoi Metex-rahastoa edustava Jussi Neuvo palkinnonjakotilaisuudessa.
Dario Aquet’n maisterintutkielma muotoilun laitoksen Contemporary Design -ohjelmassa korostaa kestävän kehityksen merkitystä muotoiluprosesseissa. Kulutuskriittinen tutkielma, Rethinking Portable Bluetooth Speakers: Disassemblability and Reparability in Product Design, osoittaa, kuinka purkaminen ja korjattavuus voivat edistää uutta kestävyyden ja vastuullisuuden kulttuuria suunnittelussa.
”Aquet’n opinnäyteٲö on mielestäni erinomaisen hyvä esimerkki ٲöstä, joka osoittaa yksittäisen suunnittelijan tekemien muotoiluratkaisujen olevan paljon yksittäistä tuotetta merkittävämpiä”, sanoo teollisen muotoilun lehtori ja maisteriٲön ohjaaja Simo Puintila.
”Hänen käyttämäänsä esimerkkiä kaiuttimen tuotearkkitehtuurin uudelleenajattelusta voitaisiin soveltaa melkeinpä mihin tahansa muuhunkin tuotteeseen tai teollisuuteen. Työ on mielestäni toiveita herättävä esimerkki siitä, että kestävämmän elämäntavan ja kulutusratkaisujen edellyttämät systeemisen tason muutokset ovat todella mahdollisia ja ne voivat hyvin lähteä yksittäisen suunnittelijan pöydältä.”
Venla Elonsalon ٲö I weave dogs and clothes: Digital technologies for woven textile-form design on tehty Fashion, Clothing and Textile Design -pääaineessa muotoilun laitoksella tekstiilisuunnittelun professori Maarit Salolaisen ohjauksessa.
Kokeellinen, käytäntöön perustuva opinnäyteٲö käsittelee ilman ompeleita toteutettuja, monikerroksisia kudottuja vaatteita ja asusteita. Elonsalo tutkii menetelmiä, jotka tekevät malleista kestävämpiä ja luo uusia mahdollisuuksia kudottujen tekstiilimuotojen suunnitteluun.
Opinnäyteٲössä tarkastellaan myös, miten tietokoneavusteinen suunnittelu tukee samanaikaista suunnitteluprosessia. Koko vaatteen kudonta on kestävä vaihtoehto perinteiselle vaatteiden tuotannolle, jossa vaatteiden valmistaminen tilauksesta on kannattavampaa. Tämä vähentää ylikuotannon aiheuttamaa jätettä.
Suomalaista elinkeinoelämää edistävä Metex-rahasto toimii osana Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiötä. Rahasto myöntää vuosittain 5 000 euron arvoisen palkinnon huipputason loppuٲöstä Aalto-yliopistosta valmistuvan opiskelijan maisterinٲölle.
Lue lisää:
Lue lisää uutisia
Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026
Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista
Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla ٲöstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.
Perustieteiden korkeakoulu palkitsi vuoden 2025 parhaat väitöskirjat ja diplomiٲöt
Perustieteiden korkeakoulussa valmistui 2025 kaiken kaikkiaan 71 tohtoritutkintoa ja 607 maisteritutkintoa. Korkeakoulu palkitsi seitsemän väitöskirjaa ja kuusi diplomiٲötä.