ʵ

Uutiset

Minna Tuusa Aalto ARTSin henkilöstöpäälliköksi

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen on nimittänyt HR partner Minna Tuusan koulun HR-päälliköksi 1.6.2024 alkaen.
Henkilökuva Minna Tuusasta
Kuva: Minna Tuusa

Minna Tuusa on työskennellyt Aalto-yliopistossa vuodesta 2020. Yliopiston yhteisissä HR-palveluissa hän on vastannut johdon rekrytoinneista, työnantajakuvasta ja rekrytointikäytäntöjen kehittämisestä sekä toiminut viestintäpalveluiden (COS) HR partnerina. Hänen työhistoriaansa kuuluu myös monipuolinen ura yritysmaailmasta ja suorahakukonsultoinnista. 

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen iloitsee Minna Tuusan liittymisestä koulun henkilöstöön: ”Olen iloinen voidessani toivottaa Minnan tervetulleeksi Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun ja myös osaksi koulun johtoryhmää. Minna tuo mukanaan ARTSiin sopivaa johtamisajattelua henkilöstöasioissa sekä näkemyksellistä HR-osaamista. Lisäksi hän tuntee hyvin Aallon toimintatavat ja jakaa yhteiset arvomme. Uuden HR-päällikön valinnassa painotimme näkemyksellisyyttä koulumme työskentelykulttuurin ja henkilöstökäytäntöjen kehittämisessä, ja Minna tuo meille juuri tätä.”

”Olen kiitollinen ja innostunut tästä mahdollisuudesta tehdä töitä tutkimuksen ja taiteen, koulutuksen ja kestävän tulevaisuuden eteen. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on Pohjoismaiden johtava korkeakoulu alallansa, ja vahvat osaajat ovat Aalto ARTSin keskeinen menestystekijä. Olen ylpeä päästessäni työskentelemään ARTS-yhteisön kanssa, jatkaen ja edistäen koulun kehitystä yhdessä ARTSin ammattitaitoisen HR-tiimin kanssa. On hienoa päästä mukaan tähän innovatiiviseen ja intohimoiseen yhteisöön", Minna Tuusa sanoo.

Koulun HR-päällikkö raportoi dekaanille ja matriisissa yliopiston henkilöstöjohtajalle ja on koulun johtoryhmän jäsen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Eeva Furman mustassa mekossa ja hansikkaissa seisoo keltaisten kukkien ja puiden täyttämällä niityllä.
Nimitykset Julkaistu:

”Koko urani meribiologista kestävyystieteilijäksi on ollut erittäin mielenkiintoinen”

Työelämäprofessori Eeva Furman on tehnyt suurimman osan työurastaan monitieteistä tutkimusta kestävyystieteissä.
Kolme miestä seisoo sisätiloissa, pukeutuneina rentoihin vaatteisiin. Taustalla on näyttö ja toimistokalusteita.
Nimitykset Julkaistu:

Nikolai Ponomarev, Hossein Baniasadi ja Jorge Velasco aloittivat data-agentteina Kemian tekniikan korkeakoulussa

Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Työelämäprofessori Timo Löyttyniemi
Nimitykset Julkaistu:

Työelämäprofessori Timo Löyttyniemi odottaa kohtaamisia energisten ja aktiivisten opiskelijoiden kanssa

Löyttyniemi on aloittanut rahoituksen työelämäprofessorina Kauppakorkeakoulussa.
Apulaisprofessori Shaya Vosough
Nimitykset Julkaistu:

Shaya Vosough nimitetty liikennetekniikan apulaisprofessoriksi

Shaya Vosough tutkii matkustuskäyttäytymistä ja siihen vaikuttamista.