ʵ

Uutiset

Minun Kauppis-muistoni: Viikkotiedote, Perjantaiposti, Business School Post – monta nimeä ”rakkaalla lapsella”

”Sisäinen uutiskirje on pidetty.”
Terhi Ollikainen: Sisäinen uutiskirje on pidetty

Aloitin Kauppiksen markkinointi- ja viestintäyksikössä jo ennen Aalto-yliopiston syntymistä. Päätehtäväni oli henkilöstön Viikkotiedotteen toimittaminen. Viikkotiedote tarkoitti sisäistä uutislehteä, jonka virastomestari jakoi joka perjantai jokaisen kauppislaisen omaan postilokerikkoon.

Viikkotiedotteen sisältö syntyi niin, että osallistuin tilaisuuksiin ja seminaareihin, joista kirjoitin lyhyitä juttuja. Lisäksi pyysin henkilökuntaa lähettämään lehteen uutisia ja tapahtumatietoja. Luetuimman palstan sisällöt tulivat varmaankin henkilöstöyksiköstä ja sillä kerrottiin muutoksista henkilöstön työsuhteissa; kuka oli aloittanut vakituisessa virassa, kuka määräaikaisena, kuka eläköitynyt jne. Viikkotiedotteessa oli viikosta riippuen 10–20 sivua ja se ilmestyi vain suomeksi, joskus harvoin mukana oli jokin englanninkielinen tiivistelmä jostain tilaisuudesta.

Taitoin Viikkotiedotteen InDesignilla niin, että taittotiedosto oli valmis aina torstaina puoliltapäivin. Sen jälkeen lähetin tiedoston Kauppakorkeakoulun omaan pikapainoon HeSe Printiin*, joka sijaitsi Kauppiksen pohjakerroksessa Runeberginkadulla. Siellä HeSe Printin päällikkö Raimo Viitanen ja tiiminsä huolehtivat, että tulostimet ruksuttivat siihen malliin, että noin 400 kauppislaista, joiden työpisteet sijaitsivat useassa eri rakennuksessa, saivat jokainen oman lehtensä aina viikon päätteeksi.

Olen kokenut, että sisäinen uutiskirje on ollut Kauppiksella aina erittäin pidetty ja tärkeä sisäisen viestinnän kanava. Ensimmäinen varsinainen intranet, joka sai nimikilpailun kautta nimen Piazza, rakennettiin ja saatiin käyttöön vasta pari vuotta ennen Aallon syntymistä, joten Viikkotiedote oli pitkään ainoa koko henkilökunnan yhteinen sisäisen viestinnän kanava. Piazzaa seurasi Inside ja nykyään intranet-sisällöt löytyvät Aallon verkkosivujen (aalto.fi) Aaltolaisille-osiosta. Yhä tänäkin päivänä uutisten ja tapahtumien toivotaan kuitenkin löytyvän aalto.fi:n ja sosiaalisen median kanavien lisäksi myös sisäisestä uutiskirjeestä.

Viikkotiedotetta seurasi Perjantaiposti ja nyt jo usean vuoden ajan Kauppiksen henkilökunnan uutiskirje on ollut nimeltään Business School Post. Uutiskirje ilmestyi joka viikko aina syksyyn 2020 asti, jolloin sen ilmestymistä harvennettiin vain joka toiseen viikkoon. Business School Post ilmestyy sekä suomeksi että englanniksi, ja luonnollisestikin sähköiseen uutiskirjepohjaan luotuna.

*HeSe Print sulautui Aalto-yliopiston syntyessä Unigrafia Oy:hyn (aiemmin Yliopistopaino).

Terhi Ollikainen
viestinnän asiantuntija

#kauppis110

Lue myös: Kauppakorkeakoulu 110 vuotta

Pyydämme tänä vuonna niin entisiä kuin nykyisiä kauppislaisia (erit. henkilökuntaa) jakamaan oman Kauppis-muistonsa. Näistä muistoista koostuu juttusarja ”Minun Kauppis-muistoni”. 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto Mac: verkkoasetukset päivitetään

Päivitykset alkavat joulun aikana
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
tohtorinhattu, Kauppakorkeakoulu
Yliopisto Julkaistu:

Kauppakorkeakoulu promovoi kymmenen kunniatohtoria toukokuun 2026 promootiossa – arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein

Kauppakorkeakoulun ensimmäinen promootio järjestettiin vuonna 1946, joten keväällä 2026 on vuorossa Kauppakorkeakoulun 17. promootio.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa maaliskuussa 2026

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen tiistaina 20.1.2026 kuulemaan esihautomo-ohjelmasta sekä osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoista.