ʵ

Uutiset

Mitä jokaisen tulisi tietää verkkohäiriköinnistä, someriippuvuudesta ja valeuutisista?

Materiaali pohjautuu kiiteltyyn luentosarjaan. Tekijät toivovat mukaan erityisesti nuoria, sillä heidän arjessaan sosiaalinen media on tiiveimmin mukana ja neljännes nuorista on joutunut kiusatuksi somessa.

Aalto-yliopisto järjesti viime keväänä työelämäprofessori Risto Sarvaksen johdolla Sosiaalisen median ilmiöt -luentosarjan, jossa kuusi asiantuntijaa pureutui sosiaalisen median ilmiöihin eri näkökulmista. Luennoilla käsiteltiin muun muassa ratkaisuja somessa tapahtuvaan uhkailuun ja kiusaamiseen, someriippuvuutta, valeuutisia ja sosiaalisen median kuplia.

”Saimme luennoista valtavasti positiivista palautetta. Koska aihe on yhä tärkeämpi ja koskettaa koko yhteiskuntaa, halusimme keksiä lisäkäyttöä luentosarjan sisällöille ja päätimme tehdä niistä kaikille avoimen itseopiskelupaketin”, Risto Sarvas sanoo.

Paketin suunnittelussa on ajateltu erityisesti lukioikäisiä nuoria ja heidän opettajiaan. Syy on selvä: Tilastokeskuksen mukaan sosiaalista mediaa jatkuvasti seuraavien osuus on suurin juuri 15–19-vuotiaiden ryhmässä. EBrandin tekemän mukaan 25 prosenttia nuorista on joutunut somessa kiusatuksi ja 60 prosenttia on nähnyt siellä toisten kiusaamista. Kyselyyn vastanneista peräti 69 prosenttia toivoi, että sosiaalisen median käyttöä opetettaisiin koulussa tai kotona.

Luentosarjaa opetuksessa jo aiemmin hyödyntänyt Otaniemen lukion äidinkielenopettaja Ulla Helenius-Aro kertoo luentojen avanneen nuorille uusia näkökulmia.

”Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja sosiaalisen median vallasta, vaaroista ja uhkakuvista – mutta myös mahdollisuuksista. Nuoria mietityttää se, vääristääkö sosiaalinen media ihmisten maailmankuvaa ja millaisina erilaiset ilmiöt somessa näyttäytyvät.”

Mitä ovat someriippuvuus, valeuutiset ja sosiaalisen median kuplat?

Paketti koostuu kuudesta luennosta ja niitä käsittelevistä tehtävistä. Tehtävät on suunniteltu käytettäväksi lukion äidinkielen opetuksessa, mutta niitä on mahdollista soveltaa myös esimerkiksi yliopistojen viestinnän ja median opetuksessa sekä reaaliaineiden, yhteiskuntaopin ja terveystiedon tunneilla.

”Suunnittelimme itseopiskelupaketin yhdessä Otaniemen lukion ja Suomalaisen yhteiskoulun äidinkielen opettajien kanssa, jotta se olisi sekä helposti lähestyttävä että pedagogisesti toimiva. Paketti on myös rakennettu niin, että opettajat yläkouluista yliopistoihin voivat soveltaa sitä omassa opetuksessaan”, sanoo informaatioverkostojen opiskelija ja paketin pääsuunnittelija Jani Kaitosalmi.

Opiskelupakettiin voit tutustua .

äپٴᲹ:

Työelämäprofessori Risto Sarvas
p.  050 384 1553
risto.sarvas@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Deepika Yadav in the Computer science building in Otaniemi. Photo: Matti Ahlgren.
Nimitykset Julkaistu:

Deepika Yadav hyödyntää teknologiaa naisten terveyden parantamiseksi

Deepika Yadav aloitti äskettäin apulaisprofessorina Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella. Hän erikoistuu ihmisen ja tietokoneen väliseen vuorovaikutukseen (HCI) sekä vuorovaikutussuunnitteluun terveyden ja hyvinvoinnin alalla.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.