New Standards -kirja on julkaistu
Rakentamisen standardisointia pidetään usein tylsänä ja monotonisena. Silti teollisen massatuotannon unelma elää arkkitehtien keskuudessa.
New Standards -kirja tutkii sarjavalmisteisia rakennuksia sekä niiden mahdollisuuksia ja teknisiä vaatimuksia. Käytännön esimerkkinä toimii sodanjälkeisessä Suomessa toimineen Puutalo Oy:n tarina. Yritys perustettiin vuonna 1940 vastaamaan toisen maailmansodan aiheuttamaan pakolaiskriisiin, kun 420 000 Karjalan evakkoa tarvitsi uuden kodin. Vajaassa vuosikymmenessä Puutalosta tuli yksi maailman merkittävimmistä puutalojen sarjavalmistajista.
Vuosien 1940 ja 1955 välillä tuhansia rakennuksia vietiin Suomesta eri puolelle maailmaa. Tämä asumisen perintö on jäänyt pitkälti unohduksiin, vaikka nämä puutalot yhdessä muodostavat mahdollisesti Suomen suurimman arkkitehtonisen vientituotteen. Tyyppitalot ovat mielenkiintoisella tavalla arkkitehtuurin ja teollisen muotoilun risteyskohdassa. Niiden varsin rajallisista teknisistä osista on mahdollista tehdä erilaisia räätälöityjä ratkaisuja eri kulttuuri- ja ilmasto-oloihin.
Kirja linkittää arkkitehtonisen näkökulman ajan poliittiseen viitekehykseen. Kirjan esseet käsittelevät mm. talovientiä Stalinin ajan Neuvostoliittoon sekä kylmän sodan aikaiseen Berliiniin, kotimaan mainontaa unohtamatta. Kirjan valokuvista vastaa Juuso Westerlund, joka on seurannut tyyppitaloasujien elämää Helsingissä, Tanskan Århusissa ja Kolumbian Barranquillassa.
Berger, Tidwell & Vesikansa: New Standards, Timber Houses Ltd. 1940–1955
Garret Publications
Kirjaa myyvät Artek (Helsinki ja Tokio), GlassHouse Helsinki, Skanno showroom, Alvar Aalto säätiö, Finnish Design Store Arkkitehtuurimuseo sekä garret.fi
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Lue lisää uutisia
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026
Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.