ʵ

Uutiset

New Yorkin alumnitapaamisessa luotiin yhteyksiä

Aallon eri aloilta valmistuneet kokoontuivat kuulemaan professori Matti Keloharjua ja verkostoitumaan.
Aalto-yliopiston ensimmäinen USA:n itärannikolla järjestetty alumnitapaaminen kokosi yhteen yli 20 alumnia.

Aalto-yliopiston ensimmäinen USA:n itärannikolla järjestetty alumnitapaaminen kokosi yli 20 alumnia New Yorkin ja Philadelphian alueilta Goldman Sachs -liikepankin torniin helmikuun alussa.

Suurin osa tilaisuuteen osallistuneista olivat Kauppakorkeakoulun kasvatteja, mutta joukossa oli myös tekniikan, taiteen ja muotoilun aloilta valmistuneita. Kauppakorkeakoulun alumni, Goldman Sachsilla analyytikkona työskentelevä Tomi Fyrqvist tarjosi alumneille kohtaamispaikan 12. kerroksesta, josta oli upeat näkymät Freedom Towerin suuntaan Manhattanille.

Tilaisuuden keynote-puheen piti Harvardissa vierailevana professorina toimiva Matti Keloharju, joka on paitsi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Eero Kasanen -professori, myös Aalto-professori ja Suomen Akatemian professori. Hänen esityksenä Recent research on corporate Executives sai aikaan vilkkaan keskustelun.

Professori Matti Keloharju ja dekaani Ingmar Björkman.

Kauppakorkeakoulun dekaani, professori Ingmar Björkman päätti tilaisuuden virallisen osuuden kertomalla Aalto-yliopiston ja kauppakorkeakoulun kehitystyöstä ja tuloksista, jonka jälkeen alumneilla oli mahdollisuus verkostoitumiseen.

New Yorkissa järjestetty alumnitilaisuus seurasi Stanfordin yliopiston kampuksella, Lontoossa ja Moskovassa pidettyjä dekaani Björkmanin järjestämiä alumnitapaamisia.

Tilaisuuksien tarkoituksena on luoda foorumi alumniemme paikalliselle yhteistyölle sekä rakentaa yliopistoa taloudellisesti tukeva verkosto. Kuten professori Keloharju kommentoi Harvardiin viitaten: ‒ Yksikään valmistunut ei jätä kampusta ennen kuin on tehnyt pienen lahjoituksen. Tämä on symbolinen ele, mutta siinä on alku suurempien lahjoitusten virralle. Siihen pohjaa yhden maailman johtavan tutkimus- ja opetuslaitoksen rahoitus.

‒ Nyt kun julkinen rahoitus yliopistoille on Suomessa vakavasti vähenemässä, Aalto-yliopisto tarvitsee samanlaisen verkoston yrityksiä, säätiöitä ja yksityishenkilöitä tukemaan ja varmistamaan tulevaisuuden muutostentekijöiden kouluttamisen, muistutti dekaani Björkman.

Dekaani Ingmar Björkman avasi esityksessään alumneille yliopiston fokusalueita.

Aalto-yliopiston alumniverkostoon kuuluu jo yli 40 000 alumnia 80 maasta. Liittyminen käy helposti osoitteessa 

äپٴᲹ:
Alumnisuhdevastaava Henna Immonen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
+358 50 433 9712
henna.immonen@aalto.fi
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.