Olli Ikkala nimitetty Aalto-professoriksi
Professori Ikkalan pitkäaikainen työ materiaalitutkimuksen parissa on keskittynyt toiminnallisiin materiaalehin, molekyylien itsejärjestymiseen, biomimetiikkaan ja luonnon materiaalien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Ikkala on toiminut professorina Aalto-yliopistossa ja sitä ennen Teknillisessä korkeakoulussa vuodesta 1999. Hän johtaa poikkitieteellistä, fyysikoita, kemistejä ja materiaalitutkijoita yhdistävää &²Ô²ú²õ±è;-³Ù³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ°ù²â³ó³¾Ã¤Ã¤.
"Biomimetiikka etsii keinoja valmistaa luonnon materiaalien, kuten silkin, helmiäisen, lumpeenlehden ja selluloosan nanokuitujen, ominaisuuksia jäljitteleviä rakenteita, joita voisi käyttää korkeassa teknologiassa. Suurin, vielä ratkaisematon haaste on korvata perinteiset muovit ja polymeerit ekologisesti ja taloudellisesti kestävillä biomimeettisillä materiaaleilla", Ikkala kuvaili työtään puheessaan Aalto-yliopiston avajaisseremoniassa 5. syyskuuta 2018.
"Voisivatko tulevaisuuden materiaalit sopeutua, reagoida ja kehittyä biologisten materiaalien tavoin? Edistystä tapahtuu tutkimuksessa jatkuvasti, mutta se vaatii aktiivista ja tiivistä yhteistyötä kemistien, biologien, fysikaalisten mallintajien ja insinöörien kesken."
Professori Ikkala on saanut arvostetun, 2,5 miljoonan euron Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoituksen kahdesti, vuosiksi 2012–2016 ja 2017–2021. Hän on niin ikään toiminut Suomen Akatemian nimittämänä akatemiaprofessorina kaksi kautta, 2005–2010 ja 2012–2016.
Ikkala on myös johtanut viisi vuotta tutkimuksen kansallista huippuyksikköä HYBER. Yksikössä työskentelee 60 tutkijaa eri tieteenaloilta.
Ikkala on urallaan julkaissut 300 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia, joihin on viitattu yhteensä yli 15 000 kertaa. Hän on ohjannut myös 27 väitöskirjaa.
IIkkala on kutsuttu sekä Suomalaisen Tiedeakatemian että Tekniikan Akatemian jäseneksi.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä kiitti professori Ikkalaa mittavista tieteellisistä saavutuksistaan lukuvuoden avajaisseremoniassa.
"Kansainvälinen tiedeyhteisö Aallossa ja sen ulkopuolella arvostaa professori Ikkalaa suuresti, hän on todella esimerkillinen tutkija."
Lue lisää uutisia
Perustieteiden korkeakoulun vuoden alumni Matti Aksela: aina kannattaa oppia uutta
Aksela mentoroi kansainvälisiä opiskelijoita Aalto International Talent -ohjelmassa ja toivoo teknologia-alalle entistä enemmän monimuotoisuutta.
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumni Ville Voipio: Tärkeintä on osata omaksua uusia taitoja
Kolme teemaa ohjaavat Ville Voipion uraa: digitalisaatio, kestävyys sekä talouden hyvinvointi. Vuoden alumni -tunnustus jaettiin Alumni Weekend -tapahtumassa 25.10.2025.
Polymeeriteknologiasta kansainvälisiin tutkimuskeskuksiin – Kemian tekniikan vuoden alumni Petri Lehmus
Nesteen tutkimus- ja kehitysjohtaja Petri Lehmus on valittu Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumniksi. Hän on urallaan johtanut kansainvälisiä tutkimuskeskuksia, rakentanut Nesteen uusiutuvan liiketoiminnan menestystarinaa ja edistänyt Aalto-yliopiston kemiantekniikan tutkimusta ja koulutusta.