ʵ

Uutiset

Opiskelijatiimi selvitti kulttuurikeskus Taidetehtaan vaikutuksia Porvoon kaupunkiin

Projekti oli jatkumoa vuosina 2013 ja 2015 tehdyille räätälöidyille opiskelijaprojekteille.
Porvoon Taidetehtaalle tehdyn projektin projektitiimi

Kuvassa opiskelijat Annamari Kiviaho (vas.), Ellinoora Rustholkarhu ja Antti Valkonen, Porvoon kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Kukkonen, Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz, Taidetehtaan toimitusjohtaja Susanne Dahlqvist, projektin akateeminen ohjaaja, kauppatieteiden tohtori Juho-Petteri Huhtala ja oikealla Porvoon hallintopäällikkö, kaupunkikehitys, Martin Söderlund  

Aallon monitieteinen opiskelijatiimi arvioi nyt jo kolmannen kerran vuonna 2012 Porvooseen avattua kulttuurikeskus Taidetehdasta. Taidetehtaan palvelutarjonta on laajaa aina konserteista ja taidenäyttelyistä konferensseihin, ravintolapalveluihin ja kauppakeskukseen. Opiskelijat selvittivät Taidetehtaan vaikutusta Porvoon kaupunkiin niin alueellisesta, kulttuurisesta kuin taloudellisesta näkökulmasta.

Porvoon Taidetehdas on tärkeä ja keskeinen osa Länsirannan aluetta. Taidetehdas on toiminut Länsirannan eräänlaisena ankkuri-investointina ja sen ohella koko Länsirannan alue on ollut voimakkaan kasvun kohteena erityisesti viimeisten viiden vuoden aikana ja aluetta on kehitetty kokonaisvaltaisesti. Tämä on synnyttänyt tarpeen selvittää erityisesti Taidetehtaan vaikutusta lähiympäristöön mm. kaavasuunnittelun pohjaksi. Aalto-yliopiston opiskelijaprojektit ovat tuottaneet Porvoon kaupungille hyödyllistä tietoa juuri tähän tarpeeseen.

Aallon projektitiimin keväällä 2018 muodostivat Annamari Kiviaho Insinööritieteiden korkeakoulusta, Antti Valkonen Kauppakorkeakoulusta sekä Ellinoora Rustholkarhu Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Projektia ohjasi Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksen tutkijatohtori Juho-Petteri Huhtala.

Opiskelijoiden innostunut asenne välittyi läpi projektin

Kevään 2018 aikana toteutetussa projektissa Taidetehtaan alueellista, kulttuurista ja taloudellista vaikuttavuutta tutkittiin edellisinä vuosina kehitetyllä mittaristolla. Vaikka moninaisten suorien ja epäsuorien vaikutusten mittaaminen on erittäin haastavaa, ovat opiskelijat ja Porvoon kaupunki projektin toimeksiantajana tyytyväisiä saatuihin tuloksiin.

”Erityisen arvokasta projektissa olivat jatkuvuus, joka on syntynyt vuosien varrella tehdyn yhteistyön myötä sekä selvästi havaittavissa ollut projektitiimin ja ohjaajan vahva motivaatio ja paneutuminen tehtävään. Samankaltainen innostunut asennoituminen on ollut ominaista myös edellisille projekteille. Raportti tuo uusia näkökulmia ja myös uutta tietoa siitä, miten alueen käyttäjät kokevat Taidetehtaan ja miten aluetta voisi kehittää”, Porvoon kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz kertoo.

“Projekti meni jälleen kerran erittäin hyvin. Projektisuunnitelma laadittiin yhteistyössä Porvoon kaupungin edustajien kanssa ja se vastasi hyvin kaupungin toiveita ja tavoitteita”.

Porvoolaiset aktiivisia vaikuttamaan asuinkuntansa asioihin

Projektin akateemisen ohjaajan Juho-Petteri Huhtalan mukaan vaikuttavuuden arviointi oli tässä haasteellista, mutta monialainen opiskelijaryhmä selviytyi tehtävästä erinomaisesti.

“Projektin aikana tehty vaikuttavuusmittareiden jatkokehitys tuo paremmin kaupunkilaisen äänen kuuluville ja mahdollistaa Porvoolle kaupungin vetovoiman arvioinnin hyvin monipuolisesti. On mielenkiintoista seurata, miten projektin löydöksiä hyödynnetään koko Porvoon alueen jatkokehityksessä.”

Myös projektitiimi oli tyytyväinen projektin sujumiseen sekä tuloksiin. Taidetehtaan positiivinen vaikutus näkyi erityisesti porvoolaisten mielikuvissa. Projektiryhmä kertoo yllättyneensä eniten asukaskyselyyn tulleiden vastausten valtavasta määrästä. Näin siitäkin huolimatta, että kyselytutkimuslomake oli laaja ja sisälsi paljon kysymyksiä.

”Ihmiset tuntuivat olevan todella motivoituneita vaikuttamaan oman asuinkuntansa asioihin ja ihan kysymättä meille tulvi erilaisia muutos- ja kehitysehdotuksia. Tämä on tosi positiivista, kun miettii, millaisen voimavaran Porvoon kaupunki saa näin innokkaista osallistujista, kun he aloittavat seuraavaa kaupunkikehitysprojektiaan”, sanoo Rustholkarhu.

Yhtenä jatkokehitysmahdollisuutena työssä nähtiinkin yhteissuunnittelu, jossa kehittyvän alueen palveluita ja tiloja suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa.

Räätälöidyt yritysprojektit -konsepti tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden päästä ratkomaan yritysten ajankohtaisia liiketoiminnan haasteita, ja toimeksiantajayritykselle mahdollisuuden kehittää ja sparrata uusia ideoita yhdessä opiskelijoiden kanssa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.