ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Palvelujen tuotteistamisen käsikirja

Palvelujen tuotteistaminen on ihmisten ajattelutapojen ja toiminnan muuttamista

Palvelujen tuotteistamisen käsikirja löytyy nyt netistä e-kirjana (pdf) osoitteessa: 

Käsikirjaan on koottu parhaat reseptit osallistavaan tuotteistamiseen. Käsikirjassa kuvataan osallistavan tuotteistamisen malli sekä annetaan vinkkejä osallistujien valintaan ja osallistumisen tavan suunniteluun. Käsikirjassa esitellään 17 menetelmää ja 10 esimerkkiä työpajoista, joiden avulla luot palvelusta elävän ja toimivan niin palvelun tuottajille kuin asiakkaillekin.

Osallistava tuotteistaminen sitouttaa ja motivoi, muuttaa toimintatapoja ja ajatusmalleja sekä mahdollistaa innovointia. Kokeile osallistavia menetelmiä ja varaudu siihen, ettei palvelusi näytä enää sen jälkeen samalta!

Tuotteistaminen on ihmisten ajattelutapojen ja toiminnan muuttamista. Sitä ei voi täysin ulkoistaa tai eristää niistä ihmisistä, jotka ovat muutoksen kohteena – asiakkaista ja työntekijöistä.

Tässä käsikirjassa on kuvattu ohjeita ja esimerkkejä osallistavasta tuotteistamisesta. Se täydentää jo olemassa olevia tuotteistamisen malleja kiinnittämällä huomiota ensisijaisesti siihen, miten palveluun osallistuvien toimijoiden kesken luodaan yhteinen ymmärrys palvelusta tuotteistamisen avulla.

Käsikirja tarjoaa vinkkejä siihen, miten luoda palvelusta elävä ja toimiva kokonaisuus niin palvelun tuottajille kuin asiakkaille. Siinä kuvataan osallistavan tuotteistamisen malli sekä annetaan vinkkejä osallistujien valintaan ja osallistumisen tavan suunniteluun. Käsikirjassa esitellään 17 osallistavaa menetelmää palvelujen tuotteistamisen eri vaiheisiin ja 10 esimerkkiä työpajoista, joissa menetelmiä on sovellettu.

Käsikirja perustuu kolmivuotisen LEAPS (Leadership in the Productisation of Services) -tutkimusprojektin tuloksiin. Käsikirjassa esitetyt menetelmät kehitettiin yhteistyössä projektin tutkijoiden ja yritysten kanssa. Vaikka menetelmien periaatteet ovat tunnistettavissa useissa palvelujen ja työyhteisöjen kehittämisen otteissa, näitä menetelmiä ei ole aiemmin sovellettu tuotteistamiseen.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.