���ʵ���

Syksyllä 2018 Helsinkiin avattiin Uusi lastensairaala, jossa hoidetaan lapsipotilaita kaikkialta Suomesta. Sairaalan suunnittelun keskiössä olivat alusta lähtien lapset ja heidän omaisensa, ja sairaala voitti arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon 2018.

Sairaalan jokaisella kerroksella on oma teemansa, joka liittyy luontoon ja Tove Janssonin Muumi-hahmoihin. Kellarikerroksen parkkihalli on meri, ensimmäinen kerros on ranta, sitten seuraavat viidakko, metsä, laakso, taika, vuori ja avaruus, ja ylimmän kerroksen teema on tähti. Jokaisella kerroksella on myös oma, visuaaliseen teeman linkittyvä äänimaailmansa.

Uuden lastensairaalan äänistä vastaa säveltäjä-äänisuunnittelija Antti Ikonen, joka toimii lehtorina Aalto-yliopiston median laitoksella. Yli vuoden ajan Ikonen ja Aallon Medialaboratorion maisteriopiskelijat työskentelivät äänimaailman parissa kuunnellen arkkitehtien, insinöörien, sähkösuunnittelijoiden ja sairaalahenkilökunnan toivomuksia ja palautetta.

Sairaalan äänimaiseman esikuvana on oma luonnollinen ääniympäristömme.

”Kävelyllä metsässä, rannalla tai muualla luonnossa kuulee tavallisesti vain rajatun määrän eri ääniä. Äänet esiintyvät kuitenkin aina hieman eri suhteessa ja eri järjestyksessä, eikä kuulokuva koskaan toistu täsmälleen samanlaisena”, Ikonen selittää.

”Tällaisen elävän ja vaihtelevan ääniympäristön halusimme toteuttaa myös lastensairaalaan. Emme halunneet tyytyä samanlaisena toistuvaan äänimattoon tai soittolistaan, vaan luoda äänimaiseman, johon on helppo tutustua mutta joka tuntuu kiinnostavalta ja yllättävältä pitkänkin kuuntelun jälkeen.”

Kaikki äänet yhdellä koneella

Uuden lastensairaalan äänimaisema on tekniseltä toteutukseltaan kunnianhimoinen ja mittakaavaltaan harvinaislaatuinen. Äänijärjestelmässä on 60 kanavaa, joita ohjataan yhdeltä tietokoneelta. Ääni kulkee digitaalisena sairaalan tietoliikenneverkossa, ja kaiuttimet ovat kotimaisten Genelecin ja Panphonicsin lahjoittamat. Äänet ovat tarkkakorvaisen kuultavissa käytävillä, auloissa ja hisseissä, ja yöaikaan ne hiljenevät automaattisesti.

Ikosen työryhmä sai hyödyntää YLEn mittavia tehostearkistoja, ja lisäksi monet äänet tehtiin ja tallennettiin itse. Luonnon äänien lisäksi äänimaisemassa kuuluu muun muassa tiibetiläisiä kelloja, viululla soitettuja säveliä, eksoottisia lyömäsoittimia ja syntetisaattoreitakin. Jokaista yksityiskohtaa voidaan kontrolloida tietokoneen äänimoottoria ohjelmoimalla ja päättää esimerkiksi, kuinka usein lokki kirkaisee merenrannalla tai kuinka läheltä viidakon liskon rapina tuntuu kuuluvan.

”Monet äänisuunnittelun opiskelijat ovat taitavia kenttä-äänittäjiä, ja heillä on omat äänikirjastonsa. Esimerkiksi toisen kerroksen viidakossa on käytetty ääniä, joita eräs opiskelija oli itse äänittänyt Indonesian-matkallaan”, Ikonen kertoo.

”Lopputulos on mielestäni erinomainen, ja olemme saaneet äänimaailmasta paljon myönteistä palautetta. Aallon taiteiden ja suunnittelun koulutusohjelmien hakijoiden taso on korkea, joten saamme loistavia opiskelijoita, jotka tekevät loistavaa työtä.”

Kirjastolakiin vaikuttamassa

Professori Kimmo Lapintie vastasi toisenlaisesta, kansalaisille myös hyvin merkityksellisestä projektista. Tutkimusryhmineen hän teki empiirisen tutkimuksen siitä, miten ihmiset käyttävät kirjastoja, kahviloita ja muita julkisia tai puolijulkisia tiloja. Lapintien mukaan tutkijat huomasivat, että nykyään monet käyttävät kirjastoja myös työskentelemiseen.

”Opiskelun ja tutkimuksen lisäksi kirjastoja käytetään epävirallisina toimistoina freelancereiden, yrittäjien ja myös suurten ja keskisuurten yritysten työntekijöiden tarpeisiin”, Lapintie selittää.

”Niinpä kirjastoja pitäisi oikeastaan ajatella tilallisina hautomoina, jollaisiksi ne ovat muuttuneet.”

Tutkimuksen tulokset julkaistiin alan johtavassa Library & Information Science Research-julkaisussa samaan aikaan kun eduskunta oli uudistamassa kirjastojen käyttöä määrittelevää lainsäädäntöä. Eräät kaupungit harkitsivat vähentävänsä paikalliskirjastojen määrää ja korvaavansa ne lainaus- ja palautusautomaateilla. Kun Lapintien tutkimusryhmä julkaisi tuloksensa, ajatus siitä, että kirjasto on muutakin kuin paikka kirjojen lainaamiseen kirjattiin myös Suomen lakiin.

”Edellisessä laissa kirjastojen tehtäväksi määriteltiin pääsy informaation lähteille kuten kirjoihin ja tietokoneisiin”, Lapintie kertoo.

”Tutkimuksemme keräämä tieto siirtyi kuitenkin suoraan kansanedustajien käyttöön kirjastolain uudistamisesta käydyissä keskusteluissa. Lopulta meillä on nyt lainsäädäntö, joka määrittelee Suomen kirjastot myös työskentelyn ja muun kansalaistoiminnan paikaksi – ei pelkästään kirjojen lainaamisen sijainniksi.”

Suunnittelua julkisten palvelujen tarpeisiin

Aalto-yliopiston muotoilun laitoksella kiinnitetään entistä enemmän huomiota julkisiin palveluihin. Osallistavan suunnittelun periaatteita hyödynnetään siten, että monet eri asianosaiset tuodaan mukaan eri päätöksentekoprosesseihin. Professori Turkka Keinosen mukaan Pohjoismaat tarjoavat hyvät testausolosuhteet tällaiseen työhön, sillä osallistavan suunnittelun periaatteet sopivat hyvin yhteen pohjoismaisten osallistuvien arvojen kanssa

”Palvelusuunnittelu on kasvanut Pohjoismaissa erittäin nopeasti”, Keinonen kertoo.

”Muotoilu on meillä geeneissä – kuten myös yhteistyö yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi – joten ihmiset ovat innokkaasti osallistuneet useisiin julkisen sektorin muotoiluhaasteisiin.”

Eräs Keinosen kollegoista, professori Tuuli Mattelmäki, on hyödyntänyt osallistavan suunnittelun periaatteita tutkimusprojektissa, joka tähtää uusien tukipalvelujen luomiseen ikääntyvien perheenjäsentensä omaishoitajina toimiville helsinkiläisille. Mattelmäki hyödynsi tutkimuksessaan Luotain-työtapaa, jossa osallistujille annettiin itsenäisesti suoritettavia ennakkotehtäviä ennen haastattelua.

Tutkijat havaitsivat, että mahdollisuus dokumentoida tapahtumia ja kokemuksia antoi osallistujille tilaisuuden pohtia tarpeitaan ja toiveitaan ja auttoi näin heitä valmistautumaan haastatteluihin. Helsingin kaupunki on sittemmin alkanut hyödyntää metodia muissakin kehitysprojekteissaan.

Mattelmäen tutkimusryhmän jäsenet ovat myös työskennelleet Maahanmuuttoviraston kanssa luodakseen uusia palveluita maahanmuuttajien integroimiseksi ja auttaneet heitä sähköisessä viestinnässä.

”1990-luvulla muotoilu keskittyi helppokäyttöisyyteen; siihen, miten ihmiset pärjäisivät monimutkaisten teknologioiden kanssa”, Keinonen kertoo.

”Sitten aloimme puhua käyttökokemuksesta. Kyse ei ole enää vain toimivasta teknologiasta vaan myös siitä, että sen pitää olla merkityksellistä – luoda innostusta ja sitoutumista.”

Keinosen mukaan nähtävillä on muutos kohti palvelumuotoiluja ja osallistavaa suunnittelua. Se tuo mukanaan ymmärryksen siitä, että teknologia on vain yksi osa laajempaa palvelujärjestelmää. Jotta koko palvelua – myös sen teknologisia osia – voidaan suunnitella, täytyy ymmärtää kokonaisrakenne.

”Kun halutaan esimerkiksi palvella lastensairaalan potilaita, on kokonaisuudessa oma roolinsa niin potilailla, heidän vanhemmillaan, lääkäreillä, hoitajilla kuin siivoojillakin”, hän kertoo.

”Parhaan mahdollisen palvelun tai ympäristön suunnittelemiseksi on huomioitava kaikkien tarpeet ja mielenkiinnon kohteet.”