ʵ

Uutiset

Parhaat energia-alan opinnäytetyöt palkittiin World Energy Counsil Finlandin Energiapäivänä

Energiatekniikan sarjan voitti Aalto-yliopiston Valtteri Vainio diplomityöllään ”Efficient heat recovery technologies in cruiseline ships”.
WEC Finlandin puheenjohtaja Lauri Virkkunen (vas.), Tuomas Vanhanen, Valtteri Vainio ja professori Jorma Routti.

Future Energy Leaders –ohjelma palkitsee vuosittain parhaita opinnäytetöitä energia-alalta. Tänä vuonna palkinnon saajat tulivat energiatekniikan ja energiatalouden aloilta.

Energiatekniikan sarjan voitti Aalto-yliopiston Valtteri Vainio diplomityöllään ”Efficient heat recovery technologies in cruiseline ships”, jonka hän teki silloiselle STX:lle, nykyiselle Meyer Turulle. Työn ohjaajana toimi professori Sanna Syri.

World Energy Counsil Finland (WEC) ja Suomen Energiaekonomistit olivat pyytäneet energiatalouden professoreilta ja laitoksilta ehdotuksia hyvistä opinnäytetöistä, joista seitsemän päätyi lopulta kilpailemaan vuoden 2014 parhaan opinnäytetyön palkinnosta. Vainion lisäksi raati palkitsi myös Tuomas Vanhasen diplomityön “The evolving requirements for smart secondary substations in three European regulatory market environments”, energiatalouden alalta Tampereen teknillisestä yliopistosta. Kummankin palkinnon suuruus oli 3000 euroa.

Valitsijaraati piti Vainion työtä äärimmäisen mielenkiintoisena. Palkinnot esittänyt professori Jorma Routti piti Vainion työtä tärkeänä suomalaiselle laivanrakennusteollisuudelle.

- Laivat ovat monimutkaisia järjestelmiä ja ne kuluttavat paljon energiaa. Alalle tuo merkittävän edun se, että koko järjestelmän energiatalous on maksimaalisen hyvin hoidettu. Tästä syystä on täysin paikallaan, että energiatekniikan palkinto menee Valtteri Vainiolle, Routti sanoi.

Vainio itse kertoi olevansa palkinnosta iloinen, mutta myös yllättynyt.

- Tuntuu aika hyvältä ja oli tämä vähän yllätyskin. En osannut odottaa palkintoa, Vainio tuumi. 

Diplomityön idea tuli Vainiolle vuonna 2011, kun hän sai kesätyöpaikan telakalta.

- Olin telakalla töissä kaksi kesää, ennen kuin aloin tekemään diplomityötäni. Huomasimme, että laivoissa on lämmön puolella paljon asioita, mitä voisi tehdä paremmin ja lähdimme sitten miettimään, miten energian kulutusta voisi optimoida. Varsinaiseen työhön ja tutkimukseen kului seitsemän kuukautta, vaikka ideoita syntyikin pidemmällä aikavälillä, Vainio kertoo.

Nykyään Vainio työskentelee diplomi-insinöörinä Meyer Werftin Turun telakalla.

Future Energy Leaders on osa World Energy Counsilia, joka koostuu sadasta nuoresta energia-alan ammattilaisesta. FELin tavoitteena on kasvattaa seuraavan sukupolven energiajohtajia. Organisaatiossa on 100 henkilöä energia-alan eri osa-alueilta ja ohjelma toimii viidessäkymmenessä maassa.

Vainion opinnäytetyöhön voi tutustua tarkemmin osoitteessa:

 

WEC Finland toimii johtavana alustana kiinnostavalle ja korkeatasoiselle keskustelulle energia-alasta ja sen tulevaisuudesta Suomessa ja maailmalla.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Ryhmä ihmisiä seisoo luentosalissa pitäen kukkakimppuja ja todistuksia.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Chem Awards 2025 -palkintojen saajat on julkistettu

Kemian tekniikan korkeakoulu palkitsee ansioituneita henkilöitä ja ryhmiä heidän saavutuksistaan kuluneen vuoden aikana.
Henkilö beige villapaita ja kaulakoru seisoo sisällä ikkunan ääressä, josta näkyy metsä.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tiedeakatemia palkitsi mikroskooppisen pienten eliöiden liikkeen tutkijan

Fyysikan professori Matilda Backholm sai Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinnon, joka myönnetään vuosittain nuorille, jo ansioituneille matemaattisluonnontieteellisten alojen tutkijoille.
Sanna Suoranta
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Sanna Suoranta valittu tietotekniikan laitoksen vuoden opettajaksi 2025

Vuoden opettaja julkistettiin laitoskouksessa tiistaina 9. joulukuuta 2025.