���ʵ���

Tekniikan tohtori Matti Aksela muistaa edelleen ensimmäisen opiskelupäivänsä Otaniemessä 1990-luvun puolivälissä. 

”Meille kerrottiin, että täällä opit oppimaan – ja se oli todella arvokas viesti.” 

Into oppia uutta on leimannut koneoppimiseen, dataan ja tekoälyyn erikoistuneen Akselan elämää ja uraa siitä lähtien. 

”Olen saanut työskennellä monilla toimialoilla, niin startupeissa kuin pörssiyhtiöissä. Oman osaamisen soveltaminen erilaisissa yrityksissä on luonut puitteet antoisalle uralle.”

Tätä nykyä Aksela työskentelee terästeollisuudessa Outokummulla. Hänen tittelinsä on VP, AI and Enterprise Intelligence Platforms. 

”Pyrin oppimaan päivittäin uutta ja innostun saadessani uusia vastuita. Pidän haasteista, jotka edellyttävät jyrkkää oppimiskäyrää.”

Valinta Perustieteiden korkeakoulun vuoden alumniksioli Akselalle iloinen uutinen. 

“Olin todella yllättynyt ja totta kai erittäin otettu. Se on suuri kunnia.”

Muiden auttaminen motivoi mentoria

Aksela on mentoroinut Aalto International Talent -ohjelmassa kansainvälisiä opiskelijoita vuodesta 2020. Hän mentoroi myös tohtoriopiskelijoita ja käy puhumassa Aalto-yliopiston uratapahtumissa.

“En olisi se ihminen, joka tänä päivänä olen – enkä todellakaan olisi voinut tehdä näin mielenkiintoisia töitä – ilman Aalto-yliopistoa. On ollut hienoa voida antaa jotain takaisin mentorina.”

Tämän päivän opiskelijoita askarruttavat pitkälti samat asiat kuin Akselaa aikoinaan. 

”Monilla on päällimmäisenä mielessä, millaiselle urapolulle kannattaa pyrkiä. Usein minulta kysytään myös, onko tohtorin tutkinto työllistymisen kannalta hyvä vai huono asia. Vinkit siihen, miten erottautua massasta töitä hakiessa, kiinnostavat aina.” 

”Korostan esimerkiksi, että ansioluettelossa ei kannata listata pelkkiä suoritettuja kursseja ja mahdollista työkokemusta, vaan kertoa napakasti, mitä juuri sinä tuot työpaikalle. Mieleenpainuva, tiivis kuvaus auttaa haastattelijaa. Hän pystyy heti muodostamaan mielikuvan siitä, millainen ihminen olet ja mitä uutta toisit tiimiin.”

Aksela on usein peräänkuuluttanut lisää monimuotoisuutta teknologia-alalle. Hän tähdentää, että jos halutaan tehdä jotain uutta ja ratkaista vaikeita ongelmia, täytyy tuoda erilaisia näkökulmia pöytään. 

”Yritän itse rakentaa tiimejä niin, että katson kokonaisuutta. Ei ole mitään mieltä palkata montaa kloonia samasta ihmisestä. Jos kaikki ajattelevat samalla tavalla, ei varmasti löydetä parhaita ratkaisuja.”

Yritysten ja yliopistojen välinen yhteistyö on myös lähellä Akselan sydäntä. 

”Reaalimaailman ongelmat ovat aina vähän sotkuisia. Asiat eivät mene ihan niin kuin on suunniteltu ja data on mitä on.” 

”Kun uusi menetelmäkehitys – joka on yliopistojen primäärifokus – yhdistetään reaalimaailman ongelmiin ja yliopistot ja yritykset ratkaisevat haasteita yhdessä, silloin mahdollistetaan oikeasti merkittävien innovaatioiden synty.”

Teekkarien yhteisöllisyys ilahdutti

Aksela aloitti opintiensä Otaniemessä teknillisen fysiikan opiskelijana. 

”Molemmat vanhempani olivat fyysikoita. Tiesin haluavani opiskella jotain teknistä ja halusin parhaaseen mahdolliseen kouluun. Minusta se oli TKK eli nykyinen Aalto-yliopisto.”

Jossain vaiheessa kvanttimekaniikka ja kenttäteoria alkoivat tuntua Akselasta turhan abstrakteilta, ja hän innostui professori Erkki Ojan kurssilla koneoppimisesta. 

”Se ei ollut 90-luvulla yhtä hypetetty ala kuin nyt, mutta minuun se vetosi. Aihe kiehtoi niin paljon, että otin sen pääaineekseni ja jäin TKK:lle tekemään myös jatkotutkinnon.”

Opiskeluvuosilta Otaniemessä jäi liuta hyviä muistoja. 

”Se oli hienoa aikaa, paljon fiksua porukkaa ja ihan uusi maailma. Päällimmäisenä mieleeni on jäänyt yhteisöllisyys. Muutin Oulusta Otaniemeen opintojen alkaessa ja koin todella positiivisena sen, miten teekkaripiireissä on niin hieno yhteishenki.”

”Vaimoni opiskeli myös TKK:lla ja molemmat poikamme opiskelevat parasta aikaa Aallossa perustieteiden korkeakoulussa. Olemme siis suorastaan teekkariperhe.” 

Vapaa-ajallaan Aksela noudattaa samaa periaatetta kuin töissä: aina kannattaa oppia uutta. On hyvä haastaa itseänsä – mennä epämukavuusalueelleen ja rakentaa sen päälle, mitä jo osaa.

”Olen aika introvertti, enkä luonnostani kovin musikaalinen. Opettelin kuitenkin nuorena soittamaan kitaraa. En ollut kauhean hyvä, mutta jatkoin ja opin myöhemmin soittamaan myös huuliharppua. Siinäkään en ollut järin lahjakas, mutta soitin sinnikkäästi. Ja lopulta opettelin laulamaankin.”

”Nyt laulan ja soitan huuliharppua harrastelija-bluesbändissä nimeltä The Mojo Mutts, jonka kanssa esiinnymme silloin tällöin pienille yleisöille – vaikka aikoinaan ala-asteen laulukokeesta tulikin melkein hylätty arvosana”, hän naurahtaa. 

Teksti: Joanna Sinclair