ʵ

Uutiset

Pitkä odotus ohi – Suomi 100 -satelliitti on vihdoin matkalla kohti laukaisua

Avaruussäätä ja revontulia havainnoiva satelliitti pääsee avaruuteen todennäköisesti marraskuun puolivälissä.

Iloisia Suomi 100 -satelliitin tiimiläisiä: takana Petri Koskimaa Aalto-yliopistosta, keskellä Antti Kestilä Ilmatieteen laitokselta ja edessä Arno Alho Aalto-yliopistosta. Kuva: Jari Mäkinen

Suomi 100 -satelliitin pitkään viivästynyt avaruusmatka on alkamassa: satelliitti toimitettiin tänään laukaisuvälittäjälle Alankomaissa, ja sen laukaisu tapahtuu Falcon 9 -kantoraketilla marraskuun puolivälissä.

Satavuotiasta Suomea juhlistavan satelliitin kehitystyö on tapahtunut Aalto-yliopiston johdolla yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa. Satelliitin matka myöhästyi lähes vuodella laukaisuun alun perin valitun intialaisen PSLV-kantoraketin ongelmien takia. Ongelmien ratkettua Intian avaruusjärjestö on ottanut lennoille vain kaupallisesti tai strategisesti merkittäviä satelliitteja, minkä vuoksi Aalto-yliopisto alkoi yhdessä hollantilaisen laukaisuvälittäjän kanssa etsiä muita vaihtoehtoja.

Falcon 9 laukaistaan avaruuteen Kaliforniasta SpaceX -yhtiön Vandenbergin lentotukikohdassa olevalta laukaisualustalta. Paikka sijaitsee Tyynen valtameren rannalla noin 250 kilometrin päässä luoteeseen Los Angelesista. Suomi 100 -satelliitin lisäksi Falcon 9:n kyydissä lähtee avaruuteen satakunta muuta nanosatelliittia.

“Tämä on erittäin hyvä uutinen, sillä haluamme saada satelliitin mahdollisimman pian avaruuteen”, sanoo hankkeen vetäjä, professori Esa Kallio Aalto-yliopistosta.

“Saimme satelliitin valmiiksi hyvissä ajoin viime vuonna, joten sen laukaisun siirtyminen tämän vuoden puolelle oli erittäin suuri harmi niin meille kuin Suomi 100 -hankkeellekin. Juhlimme Suomea näin jälkikäteen.”

Falcon 9:lle tapahtui muutama vuosi sitten kaksi onnettomuutta. Niiden jälkeen raketti on kuitenkin toiminut hyvin, ja sillä on tehty lentoja parhaimmillaan jopa parin viikon välein. Tilastojen valossa Falcon 9 on jopa PSLV:tä hieman luotettavampi kantoraketti: sen laukaisuista on onnistunut lähes 97 prosenttia, PSLV:n lennoista 93 prosenttia.

Falcon 9:n erikoispiirre on sen osittainen uudelleenkäytettävyys: raketin ensimmäinen vaihe, jonka avulla se nousee lentoon ja joka on raketin suurin ja kallein osa, palaa toimintansa jälkeen takaisin maahan ja käytetään uudelleen. Suomi 100 -satelliitin laukaisussa käytetään kuitenkin näillä näkymin uutta rakettivaihetta.

Lisää satelliitteja jo rakenteilla

Suomi 100 -satelliitti mittaa erikoisvalmisteisella radiolaitteistollaan lähiavaruudessa noin 500 kilometrin korkeudessa olevia avaruussääilmiöitä.  Lisäksi satelliitin kamera kuvaa avaruussään näkyviä merkkejä, esimerkiksi revontulia, sekä maapalloa ja erityisesti Suomea.

Havainnekuva Suomi 100 -satelliitista avaruudessa. Kuva: Aalto-yliopisto

“Tutkimuksen kannalta laukaisu nyt Auringon aktiivisuusminimin aikaan on kiinnostavaa, koska pääsemme tekemään avaruussäämittauksia samaan aikaan, kun Auringon aktiivisuus alkaa jälleen kasvaa”, toteaa professori Kallio.

Suomi 100 -satelliitin tieteellisten havaintojen käsittelyyn ja analysointiin osallistuu myös Ilmatieteen laitos, joka on satelliitin toinen vastuutaho.

Satelliitti testaa myös Aalto-yliopistossa kehitetyn uudenlaisen 3D-tulostetun muovirakenteen kestävyyttä avaruuden olosuhteissa sekä tekoälyn hyödyntämistä nanosatelliitissa.

Suomi 100 -satelliitti on viettänyt odotusaikansa Otaniemen puhdastiloissa, missä sitä ja sen tietokoneohjelmistoa on paranneltu. Samaan aikaan Otaniemen maa-asemalla on kehitetty muun muassa antennien ohjausta ja aseman etäkäyttöä.

Merkittävä osa satelliitin rahoituksesta saatiin Suomi 100 -juhlavuoden säätiöltä. Hankkeeseen kuului myös Suomea syys–lokakuussa 2017 kiertänyt Avaruusrekka, joka esitteli paitsi Suomi 100 –satelliittia myös laajemmin uutta suomalaista nanosatelliitteihin perustuvaa avaruusosaamista.

Suomi 100:n lisäksi Aalto-yliopistossa on rakennettu kaksi nanosatelliittia: huhtikuussa 2017 laukaistu Aalto-2 ja juhannuksena 2017 laukaistu Aalto-1, jonka missio jatkuu edelleen. Tällä hetkellä kehitteillä on kolme uutta satelliittia, joista ensimmäinen, Aalto-3, laukaistaneen ensi vuoden loppupuolella. 

äپٴᲹ:

Professori Esa Kallio
p. 050 420 5857
esa.kallio@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva tieteellisestä instrumentista, jossa kultaa ja pronssia, johtoja ja merkintöjä laboratoriossa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkijat kytkivät lähes ikiliikkuvan aikakiteen ensimmäistä kertaa ulkoiseen värähtelijään – voi kasvattaa kvanttitietokoneiden laskentatehoa

Aikakide on moninkertaisesti pitkäikäisempi kuin muut kvanttijärjestelmät, joten sitä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kvanttitietokoneiden laskentatehon sekä mittauslaitteistojen tarkkuuden kasvattamiseen.
Henkilö koskettaa suurta kiveä tiilirakennuksen edessä, sinisen taivaan alla.
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Glitch-teos haastaa näkemään taiteen eri valossa

Laura Könösen veistos paljastettiin 14.10. Otaniemen kampuksella.
Moderni rakennus, jossa värikäs laatoitettu julkisivu, jossa integroitu aurinkopaneeli. Taivas on kirkas ja vaaleansininen.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiilipohjaiset radikaalit ovat tulevaisuuden aurinkokennoteknologiaa

Kansainvälisen tutkimusryhmän löydös on merkittävä askel kohti kevyitä, joustavia ja energiatehokkaita aurinkokennoja.
Joukko kerääntynyt moderniin rakennukseen isojen ikkunoiden ja puisten yksityiskohtien kanssa, seuraa puhujaa lavalla.
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ARTS viestii verkostolleen uudella uutiskirjeellä ja avaa keskustelua LinkedInissä

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on käynnistänyt uuden Friends of Aalto ARTS -uutiskirjeen sekä avannut oman LinkedIn-sivun.