ʵ

Uutiset

Poissaolot töistä on suurin syy siihen, että naisia on toimitusjohtajina miehiä vähemmän

Naiset ovat aliedustettuina toimitusjohtajan tehtävissä, koska he viettävät enemmän aikaa työmarkkinoiden ulkopuolella niinä vuosina, joina heidän uransa on nousussa. Naiset myös hakeutuvat miehiä vähemmän myynnin ja tuotannon tehtäviin, joista toimitusjohtajia tyypillisesti rekrytoidaan.
Aalto University School of Business, a student ascending, public art of Risto Suomi on the wall, photo Mikko Raskinen
Naisia ​​on toimitusjohtajina miehiä vähemmän, koska naiset pitävät pidempiä taukoja työelämästä ja työskentelevät harvemmin myynnin tai tuotannon johtotehtävissä, joista toimitusjohtajia tyypillisesti rekrytoidaan. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Kauppakorkeakoulun professorien Matti Keloharjun ja Samuli Knüpferin sekä Hankenin professorin Joacim Tågin tuore tutkimus osoittaa, että vanhempainvapaan, sairausloman tai työttömyyden vuoksi työmarkkinoiden ulkopuolella vietetty aika on ylivoimaisesti suurin syy siihen, että naisia nimitetään toimitusjohtajiksi vähemmän kuin miehiä. Poissaolot selittävät 26 prosenttia sukupuolten välisistä eroista toimitusjohtajanimityksissä. Niiden korkeakoulututkinnon suorittaneiden kohdalla, joilla on lapsia, luku nousee 41 prosenttiin.

”Naisten poissaolot työelämästä alkavat yleensä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, jolloin heidän poissaolonsa lisääntyvät miehiin verrattuna. Erot kapenevat lasten kasvaessa, mutta eivät palaa synnytystä edeltävälle tasolle 10 vuoden aikana esikoisen syntymästä”, Matti Keloharju sanoo.

Sukupuolten väliseen eroon toimitusjohtajanimityksissä vaikuttaa merkittävästi myös aikaisempi johtamiskokemus. Kaiken kaikkiaan johtamiskokemus selittää 22 prosenttia ja korkeakoulututkinnon suorittaneiden keskuudessa 26 prosenttia sukupuolten välisistä eroista. Naiset ovat hankkineet johtamiskokemusta usein esimerkiksi henkilöstöhallinnon tai viestinnän parissa, kun taas miehiä on enemmän johtajina myynnissä ja tuotannossa, joista taustoista toimitusjohtajat usein pestataan.

Tutkimuksen tulokset perustuvat liiketalouden, taloustieteen ja tekniikan aloilta, eli tyypillisimmiltä toimitusjohtajan koulutusaloilta, valmistuneiden 143 000 ruotsalaisen työurien analyysiin 25 vuoden ajalta. Tiedot kerättiin lähes kokonaan Ruotsin virallisista viranomaisrekistereistä. Havainnot Ruotsista ovat erityisen mielenkiintoisia, sillä ne viittaavat siihen, että jopa Ruotsin kaltaisessa yhteiskunnassa, jossa tasa-arvolla ja perheystävällisellä politiikalla on pitkät perinteet, syntyy sukupuolieroja toimitusjohtajanimityksissä ja niiden taustalla olevissa syissä.  

Selvittääkseen, onko myös syrjinnällä merkittävä rooli naisten "lasikaton" jatkumisessa, tutkijat analysoivat Ruotsin tilastokeskuksen työympäristötutkimuksen tietoja. He havaitsivat, että vain 9 prosenttia naispuolisista vastaajista ilmoitti kokeneensa sukupuoleen liittyvää syrjintää työssä. Tämä tarkoittaa, ettei syrjinnällä todennäköisesti ole suurta roolia selitettäessä suuria sukupuolten välisiä eroja toimitusjohtajanimityksissä.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa tieteellisessä julkaisussa nimeltä Financial Management.

Financial Times .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.