ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Professori Eero Hyvöselle tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

Palkinto on tunnustus Hyvösen johtaman tutkimusryhmän työstä suomalaisen semanttisen webin kehittämisessä.

Aalto-yliopiston mediatekniikan laitoksella työskentelevä Eero Hyvönen on johtanut vuodesta 2003 FinnONTO- ja Linked Data Finland -hankkeita, joiden tavoite on luoda Suomeen linkitetyn, avoimen tiedon infrastruktuuri ja pilottisovelluksia. Tiedon infrastruktuuri tarjoaa organisaatioille valmiita kansallisen tason verkkopalveluita ja data-aineistoja tiedon julkaisemiseen ja rikastamiseen verkon kautta.

‒ Avoimen linkitetyn datan idea on siinä, että eri lähteistä saatava tieto voidaan mahdollisimman hyvin ja kustannustehokkaasti linkittää toisiinsa aiempaa rikkaammiksi ja älykkäämmiksi palveluiksi. Kun kaksi tietoa linkittyy toisiinsa, kummankin tieto tulee rikkaammaksi, Hyvönen tiivistää työn idean.

Internetin tietosisällöt on yleensä esitetty muodossa, joka on tarkoitettu ihmisen eikä koneen tulkittavaksi. Semanttisen webin linkitetty data on internetiä täydentävä metatietokerros, jonka avulla voidaan kertoa esimerkiksi hakukoneille sisältöjen merkitys.  Hyvösen johtamissa projekteissa on käytetty kehyksenä kansainvälisen W3C-järjestön standardeja ja niiden avulla kehitetty uusia sisältöjä, menetelmiä, työkaluja ja palveluita.

‒ Tutkimus on ollut monitieteistä. Mukana on ollut myös paljon yrityksiä sekä lähes kaikki elämänalueet kulttuurista, terveydestä ja biologiasta aina lainsäädäntöön, teollisuuteen ja media-alaan, jopa kansanrunouteen. Poikkeuksellisen monialainen työ on ollut mahdollista, koska semanttisen webin tekniset ratkaisut ovat sopineet kaikille aloille, Eero Hyvönen kertoo ja korostaa palkinnon kuuluvan koko työssä mukana olleelle tutkimusryhmälle ja -yhteisölle.

‒ On tärkeää, että semanttisen webin tutkimus- ja kehitystyö saa tunnustusta, sillä alan merkitystä ja muutosnopeutta ei aina huomata, kun elämme itse keskellä webin suurta murrosta.

Tutkimustyön tuloksia hyödynnetään jo käytännössä myös Suomessa, esimerkiksi kirjastojen Kirjasammossa ja Kansalliskirjaston Finto-sanastopalvelussa.  

Projektien sarjaa on rahoittanut kymmenen vuoden aikana viisikymmentä julkisen sektorin organisaatiota. Päärahoittajana on toiminut Tekes.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Ryhmä ihmisiä seisoo luentosalissa pitäen kukkakimppuja ja todistuksia.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Chem Awards 2025 -palkintojen saajat on julkistettu

Kemian tekniikan korkeakoulu palkitsee ansioituneita henkilöitä ja ryhmiä heidän saavutuksistaan kuluneen vuoden aikana.
Ratkaisuryhmä kokoontui Aalto-yliopistolla lokakuussa 2025.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Yhteiskunta-alojen välinen työryhmä: kilpailukykyä, turvallisuutta ja vihreää siirtymää edistettävä kokonaisuutena

Yliopistojen, yritysten ja kaupunkien välinen ratkaisuryhmä ehdottaa, että Suomi vauhdittaisi kansainvälistä kilpailukykyä, kansallista turvallisuutta ja vihreää siirtymää yhtenä kokonaisuutena. Ryhmä ehdottaa, että esimerkiksi puolustushankinnoilla voitaisiin tukea hiilineutraaliin yhteiskuntaan tähtääviä ratkaisuja.
Useita sauvanmuotoisia bakteereja mikroskooppisessa näkymässä, tummanpunaisella taustalla.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat kehittivät uuden tavan mitata tartuttavuutta: verenmyrkytystä aiheuttava E. coli -suolistobakteeri voi levitä kuin influenssavirus

Antibiooteille vastustuskykyiset ja virulenteimmat kannat eivät kuitenkaan ole kaikkein herkimmin leviäviä.