ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Professori Matti Kummu ymmärtää veden merkityksen kaikessa

Kambodžassa kehitysprojektin parissa työskennellyt nuori tutkija on nykyisin professorina Aalto-yliopistossa: Matti Kummu on uransa varrella toiminut tutkijana, opettajana sekä mentorina ja siten vaikuttanut vesivarojen tutkimuksen lisäksi kollegojensa kehitykseen.
Matti Kummu

Matti Kummu työskentelee professorina (associate professor) vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmässä rakennetun ympäristön laitoksella. Hänen keskeisin tutkimusaiheensa on ihmiskunnan ja maapallon vesivarojen välinen vuorovaikutus. 'Tutkimukseni päätavoitteena on tuoda ihmiskunta ja luonto lähemmäksi toisiaan, jotta molemmat voisivat kukoistaa samanaikaisesti,' hän totesi aiemmin tänä vuonna professuurinsa vakinaistamista juhlistaneessa Installation Talk -puheenvuorossaan. Uransa aikana Kummu on työskennellyt vierailevana tutkijana useissa eri yliopistoissa ja osallistunut lukuisiin vesivaroja koskettaviin hankkeisiin. Töiden myötä Kummu on vaikuttanut tutkimuksen lisäksi käytännön seuraamuksiin, opetukseen ja henkilötasolla kollegoihinsa ympäri maailman.

Mekong-joella vesitaloutta kehittämässä

Matti Kummun akateemisen uran alku ajoittuu vuosituhannen taitteeseen ja suomalaiseen WUP-FIN-hankkeeseen Mekong-joen alueella Kambodžassa. Hankkeen tarkoituksena oli alueen vesivaroja tutkimalla ja kehittämällä luoda alueelle talouskasvua, vähentää köyhyyttä ja edistää kestävää kehitystä. Kummu työskenteli osana tutkijaryhmää, jonka tehtävänä oli kehittää alueen vesivarojen hallintaa sekä alueella toimivien nuorten ammattilaisten osaamista, perimmäisenä tavoitteenaan kestävän kehityksen turvaaminen.

Veneitä Mekong -joella
Kuva: Marko Keskinen

Kummun kanssa hankkeessa toiminut Juhani Sarkkula kuvailee lopputulosta näin: 'Tiimin väsymätön työ on tuottanut laajan, monitieteellisen ja vahvan perustan ja evidenssin Mekongin vesivarojen kestävälle kehittämiselle, mukaan lukien paikallisen nuoren polven ammattitaidon kehittäminen. Tähän on liittynyt laaja yhteistyö alueen organisaatioiden ja yksilöiden sekä kansainvälisten partnereiden kanssa. Tässä sukupolven varttumisen mukana jatkuneessa työssä meidän Matilla on ollut hieno rooli.'

Ryhmällä oli suuri vaikutus alueen vesivarojen kestävään kehitykseen. Mekong-alueelta hankkeeseen osallistunut Paradis Someth vertaa Kummun ryhmän vaikutusta 'vesivarojen mallinnuksen siemenen' istuttamiseen alueella. 'Siemen on sittemmin itänyt itseni ja monen muun Mekongin asukkaan sisällä vaikuttaen edelleen työhömme ja Mekongin vesivarojen kehittämisen tulevaisuuteen,' Paradis toteaa.

Mekongilla niin ikään työskennellyt kollega John Dore kuvailee Kummun vaikutusta seuraavasti: 'Myyttejä kumotessaan, epäselvyyksiä hälventäessään ja uutta tietoa hahmotellessaan Matti on saanut lukuisia pitkäaikaisia työkontakteja ja Mekongiin pohjautuvia ystäviä – itselläni on ilo kuulua jälkimmäiseen ryhmään.'

Nykyiset tutkimusprojektit

Kaakkois-Aasian paikallisiin haasteisiin perehdyttyään Kummu on osallistunut erilaisiin hankkeisiin, joissa veden niukkuutta ja ruoantuotantoa on tarkasteltu koko maailman mittakaavassa. Aallossa Kummu työskentelee osana -tiimiä, joka keskittyy vesivaroihin liittyviin maailmanlaajuisiin haasteisiin, kuten fyysisiin resursseihin, hallintokysymyksiin sekä metodien kehittämiseen.

Eräs tämänhetkisistä hankkeista on (Sustainable food futures within safe operating spaces), jossa etsitään toteutuskelpoisia ratkaisuja maailmanlaajuisen ruoantarpeen tyydyttämiseksi paikallisilla ja maailmanlaajuisilla turva-alueilla, joita määrittelevät mm. planeetan rajat (maa-alueet, elonkirjo, vesi ja ravinteet). Euroopan tutkimusneuvosto on myöntänyt hankkeelle Horisontti 2020 -puiteohjelman tiukasti kilpaillun Consolidator Grant -apurahan.

Opiskelijat tuntevat Kummun myös kannustavana ohjaajana. Tutkijatohtori Miina Porkka on kiitollinen urallaan saamastaan avusta: 'Matti on ollut iso tuki akateemisen polkuni alkuvaiheilla ja antanut minulle hyvät eväät itsenäiselle tutkijan uralle. Hän on osannut tarjota sopivasti ohjausta ja toisaalta vapautta ja vastuunottoa sekä avannut ovia kiinnostaviin hankkeisiin alan huippujen kanssa.' Porkka työskenteli jatko-opiskelijana Kummun alaisuudessa ja on nykyisin mukana SOS.aquaterra-hankkeessa.

Kummun tämänhetkisiin hankkeisiin kuuluu myös kaksi Suomen Akatemian rahoittamaa projektia. Luonnonvarakeskuksen kanssa yhteistyössä toteutettava Kohti resilientimpää ruokajärjestelmää epävarmuuksien edessä, jossa ruokajärjestelmän kestävyyttä ja varautuneisuutta tutkitaan etenkin epävakauden ja kriisien yhteydessä. -hankkeessa puolestaan tarkastellaan hauraiden yhteisöjen haavoittuvaisuutta veteen liittyvien biofyysisten ja sosiopoliittisten prosessien välisten yhteyksien näkökulmasta. Projektin painottuu alueellisesti kaakkois-Aasiaan ja Meksikoon.

Fragile Water näyttelyn teos
Kuva: Anne Kinnunen

Tiedettä esille myös taiteen keinoin

Tutkimushankkeiden lisäksi Kummu on osallistunut vesiaiheiden kuvaamiseen esimerkiksi taiteen avulla. Vuonna 2019 hän oli mukana järjestämässä Helsinki-Vantaan lentoaseman Fragile Water -näyttelyä, joka koostui kestävien vesiratkaisujen visualisoinneista. Näyttely toteutettiin vesitekniikan tutkijoiden ja muotoilun opiskelijoiden yhteishankkeena.

Myös Kummun kollegat arvostavat tämän taitoa esitellä ja visualisoida tutkimusta. 'Olen ollut erityisen vaikuttunut hänen kyvystään esittää monimutkaisetkin yhteydet yksinkertaisella tavalla sekä hänen taidoistaan käsitellä, esittää ja kuvittaa massadataa. Siinä on kyse omasta taiteenlajistaan, jossa on ajoittain jopa jotain taianomaista,' kuvailee Göttingenin yliopiston professori Stefan Siebert.

Ainutlaatuinen ohjaaja

Opettaminen on yksi Kummun intohimoista Aallossa. Vesi- ja ympäristötekniikan maisteriohjelmassa (Master's Programme in Water and Environmental Engineering) hän vastaa Water and People in Developing World -kurssista. Columbian yliopistossa ja NASAssa työskentelevä yhteistyökumppani Michael Puma kertoo pitävänsä Kummua ainutlaatuisen taitavana mentorina. 'Hän osaa kannustaa opiskelijoitaan itsenäisyyteen, mutta samalla opastaa heitä keskeisissä veteen, ruokaan ja kestävyyteen liittyvissä kysymyksissä,' Michael sanoo.

Hänen tutkimus- ja opetustaitojen sekä niiden vaikuttavuuden lisäksi kollegat arvostavat Kummun ystävyyttä ja häneltä saatuja oppeja elämään. 'Matin inhimillisyys erottuu edukseen kilpailun hallitsemassa maailmassa, jossa aina tuntuu olevan paineita tehdä jotakin enemmän. Julkaisujen ja rahoitushakujen saralla saavuttamansa menestyksen lisäksi olen aina arvostanut Matin tasapainolle asettamaa painoarvoa sekä hänen pyrkimystään löytää työlle oikea paikkansa osana hyvin elettyä elämää,' toteaa Kummun alaisuudessa tutkijatohtorina työskennellyt Joseph Guillaume. Matti on hieno esimerkki professorista, joka näkee tutkimuksessaan ihmiset.

Kuuntele Euroopan Parlamentin ja Aalto-yliopiston yhteispodcastin , jossa Kummu on vieraana.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.