ÄûÃʵ¼º½

Professori Mari Lundströmin tutkimusala on hydrometallurgia ja korroosio. Kun hän aloitti opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa 1998, metallurgit miellettiin usein savupiipputeollisuuden rattaiksi. Lundström kuitenkin uskoo, että todellinen potentiaali metallien kierrätykseen on metallurgisen teollisuuden ja alan tutkijoiden käsissä.

– Me olemme niitä, jotka voivat tehdä kiertotalouden ja kestävän kehityksen ihan oikeasti mahdolliseksi. Meillä on siihen teknologinen osaaminen.

Lundströmin tutkimusryhmä etsii sekundäärisistä raaka-aineista metalleja ja kehittää menetelmiä ja prosesseja, joilla metallit saataisiin paremmin talteen ja kierrätykseen.

Jätteissä on arvokkaita metalleja

Sekundäärisiä raaka-aineita ovat esimerkiksi vanhat kännykät ja tietokoneet, auton akut, lamput ja patterit sekä metallipitoiset tuhkat. Ne mielletään usein jätteeksi, koska ne ovat jo kerran olleet käytössä, toisin kuin esimerkiksi juuri maasta kaivettu malmi.

Vanha kännykkä voi kuitenkin sisältää yli 40 erilaista alkuainetta ja useita arvokkaita metalleja, joita ei nykyisillä prosesseilla saada otettua talteen.

– Kännykässäsi on esimerkiksi kuparia, tinaa, hopeaa, kultaa, sinkkiä, indiumia ja harvinaisia maametalleja, Lundström havainnollistaa.

Lundströmin tutkimusta motivoi pyrkimys kestävään kehitykseen. Esimerkiksi litiumin tuotannosta menee yli neljäsosa pattereihin, mutta pattereiden sisältämää litiumia ei tällä hetkellä kierrätetä merkittävästi.

– Emme voi jatkaa niin, että metalleja menetetään jätteeseen ja sivuvirtoihin.

Lundström näkee metallien kierrätyksen myös poliittisesti merkittävänä. Hän kertoo, että tällä hetkellä lähes 90 prosenttia harvinaisista maametalleista tuotetaan Kiinan alueella ja noin 70 prosenttia litiumista Etelä-Amerikassa.

– EU:ssa pitäisi pystyä tuottamaan metalleja sekundäärisistä raaka-aineista, jotta emme olisi riippuvaisia muista maailman alueista.

Myyntituote Suomelle?

Lundströmin tutkimusryhmän työ on suureksi osaksi kokeellista toimintaa ja mallinnusta.

– Teemme paljon esimerkiksi sähkökemiallisia kokeita, liuotuskokeita, analyyseja ja prosessimallinnusta, mutta myös metallurgisen tiedon mallinnusta, Lundström luettelee.

Työpäivät venyvät pitkiksi, sillä Lundström haluaa olla kaikessa mukana. Kun hänen kanssaan kävelee laitoksen käytävällä, ympäröivistä huoneista alkaa sadella kysymyksiä: Mari, ehtisitkö tulla katsomaan tätä? Mari, me löydettiin jotain!

Lundströmin mielestä on palkitsevaa uppoutua tarkastelemaan koetuloksia opiskelijoiden kanssa tunneiksi. Ajan riittämättömyys on haaste, mutta Lundström tunnustaa kantavansa suurta vastuuta tehtävästään.

– Suomessa on paljon firmoja metallurgian alalla, joten kyllä meidän tutkimusryhmänkin pitää olla maailmaluokkaa.

Lundström uskoo, että metallurgit pystyvät tekemään isoja asioita: kehittämään ympäristöystävällisempiä prosesseja ja parantamaan suomalaisen teollisuuden asemaa.

– Olisi hienoa nähdä, että kehittämämme menetelmä tulisi kaupalliseksi sovellukseksi ja myyntituotteeksi Suomelle tai Euroopalle.

Teollisuudesta yliopistoon

Mari Lundström aloitti professorin pestissään helmikuussa 2015. Sitä ennen hän työskenteli useita vuosia teollisuudessa, Outotecin palveluksessa. Tohtoriksi Lundström väitteli vuonna 2009, ja tutkimuksen ja julkaisujen tekeminen oli hänelle harrastus työn ohessa.

Vuonna 2013 Kemian tekniikan korkeakoulussa alkoi Tenure Track -urajärjestelmän mukainen hakuprosessi Assistant Professorin virkaan.

– Silloin oppi-isänäni toiminut dosentti kysyi, olenko ajatellut hakea professuuria. Siitä se ajatus sitten lähti.

Sekä teollisuudessa että yliopistomaailmassa työskentelyssä tarvitaan Lundströmin mielestä ongelmanratkaisukykyä. Hän ei pidä itseään poikkeuksellisen älykkäänä, mutta uskoo olevansa hyvä löytämään ratkaisuja erilaisiin ongelmiin.

Myös ilmiöiden ymmärtäminen on Lundströmille tärkeää. 

– Kun opiskelijat sanovat koetuloksen menneen pieleen sanon, että älkää ajatelko noin. Haluan ymmärtää, miten tulos on syntynyt ja mitä sen taustalla on.