ʵ

Uutiset

Professori Päivi Törmästä Millennium-palkintolautakunnan puheenjohtaja

Nimekkäistä tieteentekijöistä koostuva kansainvälinen lautakunta arvioi ehdokkaat miljoonan euron arvoisen teknologiapalkinnon saajiksi.

Tekniikan Akatemian hallitus on valinnut neljä uutta jäsentä kansainväliseen Millennium-palkintolautakuntaan. Lautakunnan puheenjohtajaksi se nosti Aalto-yliopiston professori Päivi Törmän, ja kolmeksi muuksi uudeksi jäseneksi FIMM:n vierailevan professorina toimivan Jonathan Knowlesin, Vision+- sijoitusrahaston toimitusjohtajan Tero Ojanperän sekä GE Healthcare Finlandin johtavan tutkijan Hanna Viertiö-Ojan.

”Tieteen ja teknologian kehitys on aina ollut välttämätön edellytys sivistykselle ja hyvinvoinnille. Millennium-palkinto kertoo tästä konkreettisten ja inspiroivien esimerkkien kautta”, valinnastaan iloitseva Törmä sanoo.

Palkintolautakunnan jäsenet – kahdeksan nimekästä tieteentekijää akateemisesta maailmasta ja liike-elämästä – edustavat teknologian useita eri osa-alueita. Päivi Törmä on perustieteiden korkeakoulun professori ja laskennallisen nanotieteen huippuyksikkö COMPin johtaja ja teoreettisen fysiikan tutkija, jonka tutkimuskohteina ovat pitkän kantaman koherenssi-ilmiöt, ultrakylmien kaasujen teoria, nanoplasmoniikka, kvanttioptiikka sekä nano- and mikroelektroniikka. Törmä on valittu akatemiaprofessoriksi viisivuotiskaudeksi 2017–2021.

Palkinto parempaa elämää edistäville innovaatioille

Millennium-teknologiapalkinto on suomalainen tunnustus parempaa elämää edistäville innovaatioille. Palkinto tukee ja nostaa esiin teknologian tutkimusta sekä tekee Suomea tunnetuksi teknologiamaana. Miljoonan euron arvoinen palkinto jaetaan joka toinen vuosi; seuraavan kerran toukokuussa 2018.

Kansainvälinen palkintolautakunta seuloo ja arvioi Millennium-teknologiapalkinnon nimeämiset. Palkintolautakunnan jäsenet pääsevät käsiksi kaikkeen nimeäjien laatimaan aineistoon ja he perehtyvät lupaavimpiin ehdokkaisiin tarkemmin. Tekniikan Akatemian hallitus valitsee palkintolautakunnan jäsenet Aalto-yliopiston tekemien ehdotusten perusteella. Kunkin jäsenen toimikausi on enintään kahdeksan vuotta.

(Tekniikan Akatemia, taf.fi)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.