ʵ

Uutiset

Professorit Ingmar Björkman, Carl Fey ja Eero Vaara on palkittu kansainvälisen liiketoiminnan alan merkittävinä akateemisina

Academy of International Business on huomioinut mitalein Journal of International Business Studies (JIBS) -lehdessä julkaisseet akateemiset vaikuttajat.
talvikuva Kauppiksen uudesta rakennuksesta
Kauppakorkeakoulu. Kuva: Mika Huisman / Aalto-yliopisto

Academy of International Business (AIB) on palkinnut kansainvälisen liiketoiminnan tutkimusalueen osalta maailman keskeisimmät vaikuttajat vuosina 1970–2019. Tässä 50 vuoden tarkastelussa Kauppakorkeakoulusta huomioitiin dekaani Ingmar Björkman ja professorit Carl Fey ja Eero Vaara. Heidän Journal of International Business Studies (JIBS) -julkaisujensa määrä ja laatu ovat erinomaisia.

JIBS on aina ollut ja on edelleen kansainvälisen liiketoiminnan alan merkittävin lehti. Siinä julkaistaan alan merkittävimmät tutkimustulokset.

”On suuri kunnia olla palkittavien joukossa. Oma tutkimukseni on pitkälti kvalitatiivista ja pohjaa yhteiskuntatieteisiin, eikä aiemmin ole ollut valtavirtaa, mutta tämä palkinto on tunnustus siitä, että nyt on”, professori Eero Vaara sanoo.

”On suuri kunnia, että Academy of International Business (AIB) -yhteisö on huomioinut viimeaikaiset julkaisuni Journal of International Business Studies -lehdessä. Se, että Aallosta on huomioitu peräti kolme akateemista, joilla on ollut vaikutusta kansainvälisen liiketoiminnan alan tutkimukseen, kertoo alan pitkäaikaisesta vahvuudesta Aallossa”, sanoo professori Carl Fey.

Kansainvälisen liiketoiminnan (International Business, IB) aine on ollut vahva Kauppakorkeakoulussa jo aikana ennen nyt palkittuja professoreita. Esimerkiksi Reijo Luostarisen (1939–2017) uraauurtava tutkimus yritysten kansainvälistymisprosesseista nauttii edelleen laajaa arvostusta kansainvälisessä tiedeyhteisössä. Myös professori Rebecca Piekkari on ansiokkaasti sekä tutkinut että opettanut kansainvälistä liiketoimintaa vuosien ajan.

Lämpimät onnittelut Ingmar Björkmanille, Carl Feylle ja Eero Vaaralle mitaleista, jotka jaettiin JIBSin 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä helmikuussa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ilmakuva raitiovaunusta kaarevalla radalla, jota ympäröivät puut ja rakennukset kaupunkimaisemassa aurinkoisena päivänä.
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle

Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.
Pitkähiuksinen henkilö tummassa neuleessa seisoo lumisella pellolla, taustalla paljaita puita.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Maisema-arkkitehti Sara Korkeamäki sai Lappset-stipendin

Korkeamäki tarkastelee diplomityössään luontokadon moniulotteista haastetta ja etsii siihen ratkaisuja maisema-arkkitehtuurin keinoin.
Johanna Wartio, Susanna Helke ja Ilkka Matila Aalto-yliopisto.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miten elokuva- ja av-alan menestystä johdetaan? Uusi tutkimushanke tukee alan kasvua ja kilpailukykyä

Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksella käynnistyy Business Finlandin Co-Innovation-rahoituksella toteutettava 1,6 miljoonan euron SmartSuccessAV-tutkimushanke. Tavoitteena on tuottaa uutta tutkimustietoa siitä, miten menestystä elokuva- ja AV-alalla johdetaan ja miten päätöksenteko rakentuu tuotanto-, rahoitus- ja jakelurakenteiden muuttuessa.
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer sai OP Ryhmän Tutkimussäätiön kannustuspalkinnon

OP Ryhmän Tutkimussäätiö voi antaa palkintoja henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet taloustieteellistä tutkimusta säätiön tukemilla aloilla.