Resurssiviisaaksi ihmislähtöisin keinoin
Hankkeessa luodaan yhteiskehittämisen menetelmien avulla uusia resurssiviisaita ja vähähiilisiä tuotteita ja palveluita.
Hankkeessa kehitetään toimintamalli, jota yritykset voivat käyttää resurssiviisaiden tuotteiden ja palveluiden kehittämisen tueksi sekä ihmislähtöinen toimintamalli kestävien asuinalueiden rakentamisen tueksi.
Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän rakentamisen edistämiseksi hankkeessa luodaan yhteiskehittämisen menetelmin resurssiviisaan ryhmärakentamisen toimintamalli, jossa huomioidaan myös mm. yhteisöllisyys ja muut sosiaaliset näkökulmat. Hankkeen kokeilukohteena on Husulanmäen alue Lapinjärvellä.
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen lisäksi hankkeessa ovat mukana Laurea-ammattikorkeakoulu ja Lapinjärven kunta. Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto EAKR sekä Uudenmaan liitto.
Lue lisää uutisia
E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu
Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025
94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.