ʵ

Uutiset

Sähköjärjestelmää koetellaan kulutushuippujen aikana

Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen puhui sähkön riittävyydestä Suomessa AlumniStudent Weekend 2016 -seminaarissa.

Sähkötekniikan korkeakoulun alumni, Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen vieraili lauantaina 29. lokakuuta Otaniemessä järjestetyssä AlumniStudent Weekend -seminaarissa. Ennen liike-elämään siirtymistä hän työskenteli erilaisissa akateemisissa tehtävissä kolmentoista vuoden ajan. Hänellä on kaksi dosentuuria Aalto-yliopistossa sekä tekniikan että kauppatieteiden alalta.

Toimitusjohtaja Ruusunen vetoaa puheessaan markkinalähtöiseen sähköntuotantoon, kun sekä Pohjoismaissa että Euroopassa sähköntuotantoa kehitetään vähähiiliseen suuntaan.

”Markkinamekanismin ymmärtäminen vaatii laaja-alaista näkökulmaa. Tekniikan lisäksi on ymmärrettävä talouden lakia”, hän sanoo.

Ruusunen muistuttaa, että Suomi on erittäin riippuvainen sähkön tuonnista. Sähköjärjestelmässä kaikki vaikuttavat kaikkeen.

”Sähkön varastointia ei ole laajamittaisesti ratkaistu, vaikka sitä joka vuosi joululahjaksi toivonkin. Tästä syystä järjestelmää koetellaan aina kulutushuippujen kohdalla ja silloin on tärkeää, että hintamekanismi siirtää sähköä juuri sinne, missä sitä tarvitaan”, hän sanoo.

Ruusunen varoittaa tuetusta tuotannosta, joka voi romuttaa markkinamekanismin.

”Mikään investointi ei auta, jos se ei toimi markkinaehtoisesti.”

Hän haastaa myös tekniikan osaajia mukaan energia- ja ilmastostrategian valmisteluun.

”Ei riitä, että talouden ja yhteiskunnan osaajat ovat mukana vaan markkinoiden kokonaisvaltainen toimivuus vaatii laaja-alaisen kokonaisuuden ymmärtämistä. Tässä kohtaa haastankin Aalto-yliopiston tekniikan alan osaajat mukaan tärkeän asian valmisteluun”, hän toteaa.

Yrittäjyyshenkinen vuoden alumni

Jo perinteeksi muodostunut AlumniStudent Weekend -seminaari kokosi jälleen yhteen noin 200 opiskelijaa ja alumnia keskustelemaan terveysteknologiasta, älykkäästä automaatiosta ja datatieteestä. Aiemmista vuosista poiketen Sähkötekniikan korkeakoulu valitsi historian ensimmäisen vuoden alumnin. Hän on tekniikan tohtori ja startup yrittäjä Varun Singh.

”Varun on erinomainen roolimalli yrittäjyyshenkisyydestä ja verkostoitumisesta. Hän on muuttanut Suomeen 10 vuotta sitten hyvin erilaisesta kulttuurista, mutta integroitunut suomalaiseen yhteiskuntaan mitä parhaimmalla tavalla. CALLSTATS I/O Oy työllistää tällä hetkellä yli kymmenen ihmistä ja se on kerännyt lähes kolme miljoonaa euroa riskirahoitusta. Varun on tehnyt mittaamattoman arvokasta työtä suomalaisen tietoliikenneosaamisen ja startup-kulttuurin edistämiseksi”, korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen totesi puheenvuorossaan.

Innovatiivisen Suomen puolesta työskentelee myös luuta älymetallilla pidentävä Synoste, jonka menetelmä perustuu yrityksen perustajien Harri Hallilan, Juha Haajan ja Antti Ritvasen Aalto-yliopistossa tekemään tutkimus- ja kehitystyöhön. Vinkkejä yrityksen perustamisesta ja Synosteen tarinasta kertoi seminaarissa Juha Haaja. Hän painotti erityisesti liiketoimintasuunnitelman merkitystä alkuvaiheessa.

”Liikeidean ymmärtäminen ja se, miten tulevaisuudessa ideasta tehdään rahaa, pitää tietää jo heti alkuvaiheessa. Itse olimme onnekkaita vuonna 2009, kun osallistuimme Venture Cupiin. Sieltä saimme hyvät vinkit liiketoimintasuunnitelmaan ja pian sen jälkeen pääsimmekin kehitystyöhön.”

Startup-yrittäjien kokemukset ja yritysten kuulumiset kiinnostivat erityisesti opiskelijoita, jotka olivat tänä vuonna saaneet vaikuttaa ohjelman runkoon merkittävästi. Seminaarin järjestivät alumnijärjestöt Sähköklubi, BioDI ja Automaatio- ja systeemitekniikan alumnit, Sähkötekniikan korkeakoulun killat Sähköinsinöörikilta, Inkubio ja Automaatio- ja systeemitekniikan kilta, Sähkövoimatekniikan kerho, Energiajohtajat ry sekä Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu. Alumnit ja opiskelijat tapaavat seminaarimerkeissä jälleen viimeistään vuoden kuluttua.

äپٴDz:

Kuvat: Anita Nuutinen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Matti Aksela
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulun vuoden alumni Matti Aksela: aina kannattaa oppia uutta

Aksela mentoroi kansainvälisiä opiskelijoita Aalto International Talent -ohjelmassa ja toivoo teknologia-alalle entistä enemmän monimuotoisuutta.
Henkilö tummassa takissa seisoo tiili- ja kiviseinän vieressä, taustalla puisto ja puita.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumni Ville Voipio: Tärkeintä on osata omaksua uusia taitoja

Kolme teemaa ohjaavat Ville Voipion uraa: digitalisaatio, kestävyys sekä talouden hyvinvointi. Vuoden alumni -tunnustus jaettiin Alumni Weekend -tapahtumassa 25.10.2025.
Mies tummassa puvussa ja sinisessä solmiossa seisoo puisessa huoneessa, jossa on isot ikkunat ja riippuvalaisimet.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Polymeeriteknologiasta kansainvälisiin tutkimuskeskuksiin – Kemian tekniikan vuoden alumni Petri Lehmus

Nesteen tutkimus- ja kehitysjohtaja Petri Lehmus on valittu Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumniksi. Hän on urallaan johtanut kansainvälisiä tutkimuskeskuksia, rakentanut Nesteen uusiutuvan liiketoiminnan menestystarinaa ja edistänyt Aalto-yliopiston kemiantekniikan tutkimusta ja koulutusta.
Mika Viljanmaa, Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2025
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tarpeettomia asioita ei kannata kehittää, korostaa Insinööritieteiden korkeakoulun vuoden alumni Mika Viljanmaa

Viljanmaa on palkittu keksijä, joka kutsuu Otaniemeä ammatilliseksi ja henkiseksi kodikseen.