Shaking up Tech kutsuu lukiolaisia kampuksille seuraavan kerran tammikuussa
Shaking up Tech -tapahtuma palaa kampuksille tammikuun 23. päivä. Aalto-yliopiston osalta haku tapahtumaan aukeaa 7. lokakuuta ja päättyy 31. lokakuuta. Tapahtuma on tarkoitettu ammatinvalinnan kynnyksellä oleville naisille ja sukupuolivähemmistöjen edustajille.
Tänä vuonna Shaking up Tech levittäytyy jo aiemmin mukana olleiden Aallon, Oulun yliopiston ja LUT-yliopiston kampusten lisäksi Turun yliopistolle, jonka osatapahtumaa järjestämässä on myös Åbo Akademi. Aalto-yliopiston osatapahtumassa on mukana myös Itä-Suomen yliopisto.
Shaking up Tech tarjoaa osallistujille puheita ja erilaisia työpajoja, joiden kautta esitellään tekniikan alaa ja sen uusimpia kehityssuuntia ja haasteita. Workshopeissa osallistujat pääsevät kokeilemaan itse, millaista tekniikan alalla työskentely voisi olla. Niiden puitteissa osallistujat pääsevät muun muassa mittaamaan sydämen toimintaa, kokoamaan litiumakun ja valmistamaan vetyä elektrolyyttisesti.
Shaking up Tech
Shaking up Tech on yliopistojen järjestämä vuotuinen tapahtuma ammatinvalinnan kynnyksellä oleville nuorille naisille ja sukupuolivähemmistöille. Yliopistot haluavat Shaking up Tech -tapahtumalla tarjota monipuolisen käsityksen tekniikasta alana ja uravalintana.
Lue lisää uutisia
Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026
Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille!Â
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.