���ʵ���

Aalto-yliopiston alumni, diplomi-insinööri Jussi Aav on lapsesta asti rakastanut sieniä. Pari vuotta sitten hän ryhtyi vegaaniksi ja törmäsi Sipsikaljavegaanien Facebook-ryhmässä vasta perustettuun Helsieni-yritykseen. Aav piipahti Helsienen toimistossa juttelemassa perustajien, Stéphane PoiriénjaChris Holtslaginkanssa.Vuotta myöhemmin hän ryhtyi yrityksen osakkaaksi.

Helsieni kasvattaa kiertotalousideologialla sieniä – pääasiassa osterivinokkaita – lähialueiden ravintoloille ja kaupoille. Kasvatusastiat ovat kierrätettyjä, esimerkiksi suurkeittiöistä saatuja. Sienet kasvatetaan kahvinporoissa ja kauran akanoissa, jotka yleensä ovat pelkkää biojätettä.

”Suomalaiset kuluttavat kahvia vuosittain lähes 10 kiloa henkeä kohti. Suomessa kahvinjuonnista syntyvistä poroissa voisi arviomme mukaan kasvattaa 18 miljoonaa kiloa osterivinokkaita joka vuosi”, Aav havainnollistaa.

Helsieni myös myy kuluttajille tuotteita sienten koti- ja puutarhakasvatukseen. Aav on itse kasvattanut osterivinokkaita Helsienen Grow Kit -tuotteella. Se on kierrätysmuovista tehty laatikko, jonne heitetään sienirihmasto ja käytettyjä kahvinporoja. Muutamassa viikossa laatikosta kasvaa sienisato. Lisäksi firma järjestää työpajoja, joissa voi esimerkiksi opetella tekemään vanhasta jääkaapista sienten kasvatuskaapin.

”Kauppojen sienivalikoima on aika heikko, eikä talvisin pääse sienestämään. On mahtavaa, että ympäri vuoden voi saada itse kasvattamiaan sieniä.”

Aav arvelee, että ihmisten kiinnostus ruoan kasvattamiseen, kaupunkiviljelyyn ja ruoantuotannon ekologisuuteen on lisääntymässä. Hän haluaa itsekin kasvattaa osan ruoastaan kotona ja vähentää jätteen määrää.

Suurin ekoteko on kuitenkin eläinkunnan tuotteiden käytön vähentäminen. Esimerkiksi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on arvioinut, että lihan ja maidon tuotanto aiheuttaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin liikenne.

”Olen 1-vuotiaan pojan isä. Haluan jättää maapallon jälkipolville mahdollisimman hyvään kuntoon. Nykymeno ei voi jatkua.”

Teksti: Tea Kalska. Kuvitus: Ida-Maria Wikström.

Artikkeli on julkaistu (issuu.com) huhtikuussa 2018.