Solve the SDGs -hackathon järjestetään jälleen — nyt Suomessa ja Intiassa
Aalto Ventures Programin ja Junctionin järjestämä kestävän kehityksen hackathon Solve the SDGs järjestetään tänä vuonna 22.-24.3. yhtä aikaa Suomessa ja Intiassa.
Tapahtuma tuo yhteen kansainvälisen joukon opiskelijoita, alumneja, yritysedustajia ja mentoreita työskentelemään yhdessä kestävän kehityksen tavoitteisiin liittyvien haasteiden parissa yhden viikonlopun ajan.
Tämän vuoden hackathonin teema on tämänpäiväisten valintojen vaikutus tulevaisuuteen. Tulevaisuus voi tuntua kaukaiselta, mutta jokainen tänään tekemämme valinta vaikuttaa siihen — ja tänään voimme vielä ratkaista isojakin ongelmia, ennen kuin ne kasvavat liian suuriksi.
Viime vuonna Solve the SDGs järjestettiin Suomessa, Ugandassa ja Tansaniassa ja se houkutteli mukaan lähes 400 osallistujaa ympäri maailmaa, joista 250 työskenteli päätapahtumassa Otaniemessä. Yhdessä osallistujat tuottivat noin 90 ratkaisua johinkin maailman akuuteimmista ongelmista yhdeksälle partneriorganisaatiolle.
Hackathon on avoin kaikille opintojen vaiheesta tai opintoalasta riippumatta, ja myös muille kuin yliopisto-opiskelijoiille. Aiempaa hackathon- tai ohjelmointikokemusta ei tarvita, kiinnostus uuden kehittämistä ja kestävää kehitystä kohti riittää.
Lue lisää ja ilmoittaudu osoitteessa
Solve the SDGs 2024
Hae mukaan kestävän kehityksen hackathoniin! Luo ratkaisuja todellisiin haasteisiin ja aloita työ paremman huomisen eteen jo tänään.
Lue lisää uutisia
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.