Ahma on palaamassa historialliselle elinalueelleen Etelä-Suomeen, josta metsästys sen aikanaan hävitti. Suomessa on noin 400 ahmaa, joista suurin osa elää Itä-Suomen havumetsissä. Myös Tunturi-Lappi on ahman perinteistä reviiriä.
Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät ahmojen levinneisyyttä ensimmäistä kertaa koko Suomen alueella yhdistämällä satelliittikuvia, maastomittauksia ja lumijälkihavaintoja. Tällaisen menetelmän hyödyntäminen eläinlajien tutkimuksessa on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista.
”Ahmalla menee Itä-Suomen populaatiossa sen verran hyvin, että se on lähtenyt levittäytymään Etelä-Suomeen, josta se etsii sopivia elinympäristöjä. Ahman perinteisiä alueita ovat havumetsät, mutta tutkimus paljasti, että se viihtyy myös lehtipuuvaltaisissa metsissä ja suosii yhtenäisiä laajoja metsäalueita”, kertoo Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Pinja-Emilia Lämsä.
Yksin viihtyvällä ahmalla on laaja elinpiiri. Pitkiäkin matkoja vaeltava suurpeto karttaa tuoreita hakkuualueita, mutta vanhemmat, kymmenisen vuotta sitten tehdyt hakkuut se kelpuuttaa. Ahma suosii myös alueita, joilla puusto on varttunutta, mutta ei kovin tiheää.
Tutkimus tehtiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Siinä yhdistettiin satelliittikuvaukseen ja maastomittauksiin perustuva valtakunnan metsien inventointiaineisto sekä ahmojen lumijälkilaskenta, joka tukeutuu metsästäjien ja luontoharrastajien tekemiin riistakolmiohavaintoihin. Tutkijat selvittivät ahmojen elinalueiden muutoksia Suomessa vuosien 2009–2010 ja 2018–2021 välillä.
Suomessa on poikkeuksellisen kattavat ja pitkään kerätyt luonnon seuranta-aineistot. Metsiämme on inventoitu järjestelmällisesti jo yli sata vuotta, ja myös vapaaehtoisten tekemillä eläinlaskennoilla on pitkät perinteet.
”Kaukokartoitus tarjoaa erinomaisen keinon seurata eläinten levinneisyyttä laajoilla alueilla. Ahmatutkimuksessa hyödynnetty satelliitti- ja maastoaineisto kattaa koko Suomen ja siinä maa on jaettu 16 x 16 metrin kokoisiin ruutuihin, joiden metsän rakennetta pääsimme analysoimaan”, sanoo Aalto-yliopiston kaukokartoituksen professori Miina Rautiainen.
Kaukokartoitus perustuu kohteiden mittaamiseen nimensä mukaisesti etäältä. Satelliittien ohella tietoa voidaan kerätä esimerkiksi lentokoneissa tai droneissa olevilla mittalaitteilla. Mittaus perustuu siihen, kuinka kohteet heijastavat niihin kohdistuvaa sähkömagneettista säteilyä eri aallonpituusalueilla. Luontoalueiden kaukokartoituksessa maastohavainnot ovat tärkeä osa tiedonkeruuta.
Vaikka tutkimus kertoo Suomen ahmakannan kasvusta, on Euroopan suurimman näätäeläimen tulevaisuus edelleen vaarassa. Laji on erittäin uhanalainen ja sen selviytymisen tiellä on heikko geneettinen elinvoimaisuus ja pirstoutunut levinneisyys. Ahman elinympäristöjen ymmärtäminen tuo tärkeää tietoa lajin suojelun ja kannanhoidon kehittämiseksi.
”Metsätaloudella on merkittävä vaikutus metsien rakenteeseen. Ahman elinympäristöjen turvaamiseksi tulisi suosia sekametsiä ja säilyttää laajoja, yhtenäisiä metsäalueita. Suomen lehtipuuvaltaiset sekametsät voivat olla ahmalle tärkeämpiä elinympäristöjä kuin aiemmin on oletettu”, Lämsä huomauttaa.
Lämsä on eläinekologi, joka perehtyy väitöstutkimuksessaan Suomen näätäeläinten elinympäristöihin kaukokartoituksen menetelmillä. Ahman jälkeen vuorossa ovat näätä, kärppä ja lumikko.
”Ennen väitöstutkimusta työskentelin maastobiologina ja tunnistin lajeja luonnossa. Nyt voin kaukokartoituksen avulla seurata elinympäristöjen muutoksia tietokoneelta ja pääsen samalla haastamaan itseäni matemaattisten ongelmien parissa”, hän kertoo.
Tutkijoille ahma on äärimmäisen mielenkiintoinen tutkimuskohde. Utelias ja älykäs eläin mukautuu erilaisiin elinoloihin ja on sopeutuvainen myös ravintoympäristön suhteen. Suomen pienin suurpeto syö susien tappamien hirvien haaskoja ja saalistaa itse pikkueläimiä jäniksistä sammakoihin. Myös porot maistuvat ahmalle. Paksu lumipeite tehostaa hankikannolla kulkevan suuritassuisen ahman saalistusta.
Ilmaston lämpeneminen ja vähälumiset talvet eivät päästä ahmaa helpolla. Se synnyttää pennut usein lumipesään ja tarvitsee lunta myös ruuan varastointiin.
”Etelä-Suomessa metsien monipuolinen rakenne voi olla ahmalle eduksi, sillä se pystyy tekemään pesän esimerkiksi karkeaan lahopuuainekseen. Lumihangen puutteessa ahma voi piilottaa saaliinsa viileään suohon”, Lämsä sanoo.
Ilmastonmuutos vaikeuttaa ahmojen lumijälkilaskentaan perustuvaa seurantaa, kun lumipeite ohenee ja lumiset jaksot lyhenevät. Perinteisen ahmalaskennan rinnalle tarvitaan uusia seurantamenetelmiä etenkin rannikkoseuduille, joissa talvet ovat jo nyt vähälumisia.
Eläinten seuranta on avannut uuden suunnan Rautiaisen tutkimusryhmän kaukokartoitustyössä. Ryhmän tutkimus on tätä ennen keskittynyt erityisesti suo- ja metsäalueiden kasvillisuuden ja puuston analysointiin.
”Kaukokartoitus tarjoaa tärkeitä työkaluja ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden muutosten seurantaan. Se soveltuu hyvin myös luontoalueiden ennallistamistoimien vaikutusten arviointiin. Suomessa ennallistetaan lähivuosina suuria suoalueita EU:n vaatimusten mukaisesti”, Rautiainen kertoo.
Hän iloitsee siitä, että avointa ilmastosatelliittidataa on jatkuvasti enemmän saatavilla. Myös kaukokartoituksen satelliittikuvantaminen kehittyy vauhdilla. Kun perinteinen multispektrinen satelliittikuvaus hyödyntää alle kymmentä aallonpituusaluetta, mittaavat hyperspektriset satelliitti-instrumentit kohteista tietoa sadoilla eri aallonpituusalueilla.
”Hyperspektrinen satelliittikuvaus tuo tulevaisuudessa entistä tarkempia työkaluja biodiversiteetin seurantaan. On äärimmäisen kiehtovaa, kuinka satoja kilometrejä maapallon yläpuolella olevat satelliitit kertovat meille tarkkaa tietoa luonnon tilasta”, Rautiainen sanoo.
Tutkimusartikkeli Wolverines on the Move: A Multi-Scale Analysis of Forest and Landscape Factors Influencing Wolverine Occurrence in Finland julkaistiin Ecology and Evolution -tiedelehdessä 21. huhtikuuta 2025.
Teksti: Marjukka Puolakka.
Artikkeli on julkaistu (issuu.com) syyskuussa 2025.
Tuore tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, minkälaisissa metsätyypeissä ahma viihtyy. Suomen ahmapopulaatio on kasvanut tasaisesti viime vuosina, mutta laji on edelleen erittäin uhanalainen.
Aalto-yliopiston geoinformatiikan tutkimus on hyvin monitieteistä. Tutkimuksemme kattaa rakennetun ympäristön ja luonnonympäristöt. Luonnonvarojen epätasainen jakautuminen, turvallisuus- ja ilmastokysymykset, kaupungistuminen, kasvava energiantarve ja muut globaalit haasteet sisältävät huomattavan spatiaalisen näkökulman. Tehtävämme on vastata näihin maailmanlaajuisiin haasteisiin kehittämällä geoinformatiikan menetelmiä. Koulutamme myös uusia geoinformatiikan asiantuntijoita keräämään, järjestämään ja tarkastelemaan paikkatietoa eri sovelluksia varten.
