ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Super-Ada innosti taas tyttöjä IT-alalle

Tietotekniikan talo saatiin täyteen IT-alasta kiinnostuneita tyttöjä ja nuoria naisia kun Super-Ada -tapahtuma järjestettiin kolmannen kerran.

on IT-naisverkoston järjestämä tapahtuma, jonka tarkoitus on kertoa peruskoulu- ja lukioikäisille tytöille tietotekniikan opiskelu- ja työmahdollisuuksista ja houkutella sitä kautta tyttöjä alalle.

Super-Adassa osallistujat kiertävät 3-4 hengen ryhmissä rastiradan, joka koostuu mm. ongelmanratkaisukykyä ja tiimityötä edellyttävistä tehtävistä. Rastiradan voittajat palkitaan kesätyöpaikoilla. Tänä vuonna voittajat saivat kesätyöpaikat Ericssonilta. Voiton vei tiimi Syntax Error eli Ida Pehkonen, Iiris Joronen ja Elli Kiiski.

Syntax Error -joukkue sekä tulevat työkaverit.

Tapahtumaan osallistui noin 130 kisaajaa ja lähes saman verran vapaaehtoisia järjestäjiä. Vaikuttajapaneelissa kuultiin menestyneiden IT-alalla työskentelevien naisten näkemyksiä, muun muassa naisten asemasta miesvaltaisilla työpaikoilla ja siitä, kuinka mukavaa työnteko voi olla.  

Kisassa mukana olivat myös Porkkalan lukion 2.luokkalaiset Henna Virkki, Anniina Kinnunen, Sini Viljanen ja Charlotta Koivisto. Heidän mielestään kivoin tehtävä oli Zalandon rasti, missä piti suunnitella sovellus vaatteiden myyntiin. Rastiradan tehtävistä tytöt suoriutuivat mielestään hyvin, ilman sen suurempaa etukäteistietoa aiheista. Tapahtumassa oli heidän mielestään hauskaa se, että kisaan sai osallistua tutussa porukassa.

Henna Virkki, Anniina Kinnunen, Sini Viljanen ja Charlotta Koivisto olivat kuulleet tapahtumasta lukion opolta ja yhden tytön äitikin oli kannustanut mukaan.

Paikalla oli myös oppilaitoksia esittelemässä koulutustarjontaansa. Aalto-yliopiston lisäksi ständeillä olivat muun muassa Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto, Metropolia ja Laurea ammattikorkeakoulu.

Teksti: Susanna Reunanen.
Kuvat: Susanna Reunanen, Sanna Suoranta sekä Juho Kolehmainen.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Henkilö neulotussa hatussa ja punaisessa huivissa seisoo lumisessa pihassa, taustalla rakennuksia ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi

Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.
Henkilö seisoo kirjastossa, yllään vaaleanharmaa poolopaita ja huivi. Taustalla näkyy kirjahyllyjä ja kattovaloja.
Opinnot Julkaistu:

Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna

Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.
Henkilö, jolla on vaaleanpunainen villapaita ja kaulakoru, seisoo sisätiloissa, taustalla sumeat valot.
Opinnot Julkaistu:

Fanny Koskinen valitsi rakennustekniikan poissulkumenetelmällä

Kiinnostuksen kohde luonnontieteet yhdistyy opinnoissa sopivasti teoriaan ja käytäntöön. Opiskelijan elämään kuuluvat myös oman alan työ ja aktiivinen rooli Aallon ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestössä.