Sustainability Science Days keräsi ennätysyleisön – ensi vuonna tapahtumassa puhkaistaan kestävyyskupla
Sustainability Science Days ja Sustainability Research and Innovation -kongressi (SRI) kokosivat yhdessä Espooseen ja Helsinkiin tutkijoita, poliitikkoja sekä kansalais- ja yritystoimijoita yli sadasta maasta. Sustainability Science Days järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa, ja se on kasvanut joka vuosi. Tänä vuonna tapahtumassa nähtiin ennätysmäärä osallistujia sekä kampuksilla että verkossa.
Ohjelmassa oli huippupuhujien lisäksi työpajoja, tutustumiskäyntejä ja paneelikeskusteluja. Keskustelujen teemoja olivat muun muassa hyvä elämä planetaarisissa rajoissa, tulevaisuuden työelämä ja energiasiirtymä.
”Vihreä siirtymä -teema on osoittanut meille, että tieteidenvälinen yhteistyö ei ole vain hyödyllistä vaan välttämätöntä. ۳ٱٲö hallitusten, yritysten, tutkijoiden ja yksityishenkilöiden välillä on avainasemassa kestävien ratkaisujen kehittämisessä”, sanoo Helsingin yliopiston tutkimuksesta ja kestävästä kehityksestä vastaava vararehtori Anne Portaankorva.
Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kampuksilla toukokuun loppupuolella. Ohjelmahaku julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.
Ensi vuoden tapahtuman teemana on “kestävyyskuplan puhkaiseminen”.
“Kaikki tieteet ovat kestävyystieteitä ja kaikki tulevaisuuden työt kestävän kehityksen töitä. Haluamme purkaa kestävyysmyyttejä ja eri alojen välisiä raja-aitoja, koska loppujen lopuksi kaikki tavoittelevat samaa: hyvinvointia planetaarisissa rajoissa”, sanoo Aalto-yliopiston kestävän kehityksen johtaja Jussi Impiö.
äپdz:
Jussi Impiö, Aalto-yliopisto, jussi.m.impio@aalto.fi
Riina Koivuranta, Helsingin yliopisto, riina.koivuranta@helsinki.fi
Lue lisää uutisia
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen
Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.
Yhteiskunta-alojen välinen työryhmä: kilpailukykyä, turvallisuutta ja vihreää siirtymää edistettävä kokonaisuutena
Yliopistojen, yritysten ja kaupunkien välinen ratkaisuryhmä ehdottaa, että Suomi vauhdittaisi kansainvälistä kilpailukykyä, kansallista turvallisuutta ja vihreää siirtymää yhtenä kokonaisuutena. Ryhmä ehdottaa, että esimerkiksi puolustushankinnoilla voitaisiin tukea hiilineutraaliin yhteiskuntaan tähtääviä ratkaisuja.