ʵ

Uutiset

Synteettisen biologian kilpailuun otetaan osaa ensi vuonnakin

Kilpailuun osallistuminen oli hieno ja hauska kokemus. Mutta mitä tekemistä hybridieläimillä oli kilpailun kanssa?

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoista koottu monitieteinen ryhmä otti osaa ensimmäisenä suomalaisena joukkueena kansainväliseen iGEM-kilpailuun. Joukkueen kilpailuideana oli luoda säädinjärjestelmä, jolla voidaan kontrolloida sitä, miten geenit ilmentyvät soluissa. Kotiin 250 joukkueen kilpailusta palattiin parhaan wiki-sivuston palkinnon kanssa.

”Opimme projektin aikana synteettisestä biologiasta paljon. Innostus oli valtava, kun kilpailupaikalla tajusimme, miten paljon osaamme alaa. Mutta sen lisäksi yrittäjyys- ja startup-asiat avautuivat meille ihan uudella tavalla. Meille konkretisoitui, että yrittäjyys on yksi mahdollinen tapa työllistyä. Työpaikat eivät synny tyhjästä vaan jonkun on ne luotava”, Aalto-Helsinki-joukkueen Mikko Laine kertoo.

Joukkueen matka alkoi jo maaliskuussa ryhmän kasaamisella. Ennen Bostonissa lokakuun lopussa pidettyä kilpailuviikkoa eli Jamboreeta ryhmäläiset työskentelivät ahkerasti sekä laboratoriossa että sen ulkopuolella. Jokainen joukkueenjäsen sai keskittyä monen muun asian ohella omaan vahvuuteensa. Esimerkiksi Mikko hoiti projektin viestintää. Yrittäjyys oli myös vahvasti mukana. Joukkue osallistui Aaltoes-yhteisön järjestämään Summer of Startups -ohjelmaan, jonka puitteissa opiskelijat hioivat pitchaus-taitojaan, oppivat verkostoitumista ja pääsivät tapaamaan startup-vaikuttajia.

Käyntikortit jään murtajina

Jamboree oli hektistä aikaa. Posterisession ja oman esityksen lisäksi aika meni tutustuessa muiden maiden joukkueisiin ja heidän kilpailutöihinsä. Tutustumista helpotti yllättävä valttikortti.

”Joukkueemme taitava graafikko Laura oli piirtänyt käyntikortteihimme hybridieläimen, joka oli yhdistelmä jokaisen kolmesta lempieläimestä. Kaikkien ryhmäläisten käyntikortit keränneet saivat palkkioksi karkkia. Monet lähestyivät meitä pyytämällä käyntikorttia. Kuvat auttoivat hauskalla tavalla keskustelun avaamisessa. Ja kenties joskus synteettinen biologia voisi tuottaa tällaisia eläimiä”, Mikko nauraa.

Ensi vuonna on seuraavan joukkueen vuoro osallistua iGEM-kilpailuun, sillä uutta joukkuetta ollaan pian rekrytoimassa.

iGEM eli International Genetically Engineered Machine on vuosittainen kansainvälinen synteettisen biologian kilpailu, jonka aikana kukin osallistuva joukkue suunnittelee, kehittää ja toteuttaa yhdessä synteettisen mekanismin käyttäen hyväkseen jotakin organismia ja avointa geenikirjastoa. Kilpailun päätavoitteina on alan tutkimuksen, opetuksen ja yhteisön kehittäminen, sekä tietoisuuden lisääminen.

Kuvassa Mikon kimeera: anakonda, vasarahai ja tarantula. Kuvitus by Laura Laakso.

Lue lisää joukkueen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.