ʵ

Uutiset

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Vuoden alumni on Katja Soini

Muotoilun ammattilainen toimii rakennetun ympäristön parissa Senior Advisor -roolissa AFRYllä ja muotoilun asiantuntijajärjestö Ornamon puheenjohtajana. Hän iloitsee siitä, että muotoilu ymmärretään nykyään keskeiseksi tekijäksi myös yritysten johtamisessa.
Vaaleatukkainen nainen mustassa mekossa seisoo ulkona ja hymyilee, taustalla betonisia rakenteita
Kuva: Anni Koponen / Ornamo

Kertoisitko miten muotoilun merkitys näkyy työssäsi? 

”Olen työtehtävissäni vahvasti tulevaisuuden äärellä ja iloitsen siitä, että muotoilu on löytänyt yritysten ytimeen. Rooleissani en ole keskittynyt yksittäisen tuotteen tai palvelun kehittämiseen, vaan muotoilun keinoilla luon organisaatioon sellaisia rakenteita ja olosuhteita, jotta kasvu on mahdollista. 

Jo kauan on ollut puhetta siitä, että muotoilu ja muotoilijat pitäisi saada mukaan yritysten ja kasvuyhtiöiden ylimpään johtoon, ja nyt tämä käänne on todella tapahtunut. Itse näen, että muotoilu on kypsynyt yhtä arvokkaaksi johtamisen lähestymistavaksi kuin esimerkiksi kaupallinen osaaminen eli muotoilun ajattelutapoja ja menetelmiä hyödynnetään organisaatioiden johtamisessa.” 

Mihin haluat omalla työlläsi vaikuttaa? 

”Haluan vahvistaa kahden itselleni erityisen tärkeän teeman – ihmiskeskeisyyden ja kestävän kehityksen – toteutumista yhteiskunnassa. Oma taustani on käyttäjälähtöisessä suunnittelussa eli käyttäjän näkökulman empaattisessa ymmärtämisessä. Autan tuomaan inhimillistä näkökulmaa läpileikkaavasti yritysten kaikkeen toimintaan ja kehittämiseen. 

Olen voinut parinkymmenen vuoden urani ajan kiinteistö- ja rakennusalalla tuoda näitä teemoja rakennetun ympäristön palvelumuotoiluun ja strategiseen kehittämiseen. 

Näen, että ihmiskeskeisyys on avain sen saavuttamiseksi, mitä YK:n kestävän kehityksen määritelmän mukaisesti tavoitteeksi on asetettu eli ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Sen avulla voimme saada ihmiset ja organisaatiot toimimaan toisella tavalla, kohti kestävää tulevaisuutta. Tätä tavoitetta edistän myös Ornamossa. Se tarkoittaa, että me muotoilijat ammattikuntana otamme oman vastuumme – olemmehan jo varhaisessa vaiheessa vaikuttamassa millaisia tuotteita, palveluita ja järjestelmiä tuotetaan ja miten kestäviä niistä tulee.” 

Iloitsen siitä, että me muotoilijat olemme nykyään yhä useammin vaikuttavissa asemissa myös yritysmaailmassa."

Vuoden alumni Katja Soini

Millaisena näet muotoilun tulevaisuuden? 

”Me muotoilijat olemme nykyään yhä useammin vaikuttavissa asemissa myös yritysmaailmassa: meidät ja menetelmämme on tunnistettu keskeiseksi keinoksi johtaa yrityksiä ja liiketoimintoja. Olen ylpeä ja ilahtunut, että esimerkiksi kasvujohtajana voi nykyään olla myös muotoilutaustainen ihminen. 

Helsingin kaupungilla, Senaatti-kiinteistöillä ja jo lukuisilla muilla julkisilla organisaatioilla on nykyisin useita muotoiluammattilaisia, jotka toimivat esimerkiksi vastuullisuus- tai energia-asiantuntijoina. Se osoittaa sitä kirjoa, mitä meidän generalistinen osaamisemme ja otteemme pystyy antamaan. Meitä tarvitaan tässä ajassa.”  

Mitä Vuoden alumni -tunnustus sinulle merkitsee? 

”Olin häkeltynyt, kun ”akateeminen isäni” professori, varadekaani Turkka Keinonen soitti tunnustuksesta. Olen aikoinaan aloittanut maisteriopintoni hänen johdollaan ja hän oli myös väitöskirjani ohjaaja. Tämä tunnustus saa minut yhtä aikaa onnelliseksi ja kiitolliseksi. Olen todella kiitollinen koulutuksesta, jonka olen saanut Taideteollisessa korkeakoulussa ja sittemmin Aalto-yliopistossa, joiden tuella olen voinut rakentaa oman henkilökohtaisen muotoilijaidentiteettini. Se on mahdollistanut sen, että saan tehdä työkseni sitä mikä on minusta oikein ja arvojeni mukaista, ja pystyn edistämään asioita maailmassa laajemminkin. Tämä upea tunnustus on voimavara – se antaa minulle lisää voimaa tehdä näitä kiinnostavia asioita.”


Vuoden alumni nimitettiin Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa 8. maaliskuuta 2023 Dipolissa Espoossa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erkki ja Kaija Rautiainen
Yliopisto Julkaistu:

”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”

Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.
Ilmakuva raitiovaunusta kaarevalla radalla, jota ympäröivät puut ja rakennukset kaupunkimaisemassa aurinkoisena päivänä.
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle

Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.