ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

"Tärkein innovaatiomme on tapa, jolla työskentelemme"

Innovaatioguru Curt Carlson uskoo vakaasti yhteistyön voimaan uusien innovaatioiden luomisessa.
Curt Carlson vieraili Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa luennoimassa Business and Society -kurssilla.

FT Curt Carlson on työskennellyt toimitusjohtajana SRI International -tutkimusinstituutissa, joka on kehittänyt HDTV:n ja iPhonen Siri-puheohjausteknologian kaltaisia innovaatioita. Hän on toiminut myös useiden hallitusten neuvonantajana ja kuulunut Barack Obaman innovaatioiden ja yrittäjyyden neuvottelukuntaan.

Curt Carlson, minkälainen innovaatioympäristö Suomi on mielestäsi tänään?

Sekä täällä Suomessa että Yhdysvalloissa on saatu aikaan paljon ja maiden innovaatiokyky on parantunut. Yllättävää on kuitenkin se, että meillä on edelleen vaikeuksia pysyä suurten maailmanlaajuisten muutosvoimien vauhdissa. Teknologia, automaatio, väestönkasvu ja väestön väheneminen sekä kilpailun määrä eri puolilla maailmaa – kaikki nämä tekijät vaikuttavat eri yhdistelminä yhteiskuntiimme enemmän kuin hallituksemme ja yliopisto-ohjelmamme pystyvät.

Mitä päätöksentekijöiden pitäisi tehdä innovaatioiden edistämiseksi?

Elämme globaalissa maailmassa. Aiemmin valtiot saattoivat toimia melko omavaraisesti ja muista irrallaan. Nykyään valtioiden on oltava globaaleja ja kilpailukykyisiä siinä missä yritystenkin. Se tarkoittaa asianmukaista koulutus-, verotus-, sääntely- ja kauppapolitiikkaa. Tämän lisäksi innovaatiokäsityksemme täytyy päivittää: hallitusohjelmissa pitäisi keskittyä suuriin, merkittäviin mahdollisuuksiin – ei vain pieniin ja kiinnostaviin. Lisäksi tulee varmistaa, että ihmiset ymmärtävät innovoinnin perusasiat, ja että meillä on kyky hankkia tarvitsemamme vastaukset nopeasti. Nykymaailmassa on kyse oppimisen ja tietämyksen luomisen nopeudesta.

Mikä on yliopistojen rooli innovoinnin edistämisessä?

Yliopistoista on tullut tärkeämpiä monin tavoin. Ensinnäkin suuri osa tutkimus- ja kehitystyön tietämyksestä tulee yliopistoista. Koulutuksella on kuitenkin aivan yhtä tärkeä, ja osaltaan muuttunut, tehtävä. Kokemusperäinen opetus, jollaista Aalto-yliopistolla tarjotaan, on noussut huomattavasti merkittävämpään rooliin. Jos yhteiskunnassa ei ole työvoimaa, jolla on tarvittavat taidot ja arvot, parhainkin tutkimus valuu hukkaan. Ihmisten on osattava hyödyntää uutta tietämystä ja tehdä yhteistyötä sekä kyettävä luomaan yhteiskunnan tarvitsemia uusia innovaatioita.

Mitä innovoinnilla oikein tarkoitetaan akateemisessa kontekstissa?

Akateemiseen kontekstiin sopii parhaiten määritelmä, jonka mukaan innovointi on "sellaisen uuden tiedon luomista ja välittämistä, jolla on kestävää arvoa yhteiskunnalle". Tämä kattaa sekä perustutkimuksen että soveltavan tutkimuksen.

Tutkimuksen ja innovoinnin välillä vallitsee usein synergia. Uusi tietämys tuottaa innovaatioita, mutta kaikki merkittävät kaupalliset innovaatiot myös tuottavat uutta tietämystä.

Executive in Residence Esko Aho kutsui Curt Carlsonin luennoimaan Business and Society -kurssille.

Minkälaisia taitoja innovaatioiden syntyminen edellyttää?

Käyntikortissani lukee tunnuslause "the way we work is our most important innovation" ("tärkein innovaatiomme on tapa, jolla työskentelemme"). Jokainen organisaatio tarvitsee tietenkin fiksuja ihmisiä, mutta suurin haaste on oppia tekemään yhteistyötä. Organisaation menestyminen tai epäonnistuminen on siitä kiinni.

Parasta hedelmällisen yhteistyön oppimisessa ja onnistuneiden innovointien luomisessa on se, miten se vaikuttaa ihmisiin. Kun ihmiset työskentelevät tällä tavoin, he huomaavat onnistuvansa vaikeissa, tärkeissä tilanteissa, koska heillä on tarvittavat taidot ja osaaminen. He onnistuvat yhdessä.

Nykymaailmassa, jossa innovaatioita syntyy nopeassa tahdissa, yhteistyötä tukevat, myönteiset inhimilliset arvot ovat paljon aiempaa tärkeämpiä.

Mitä mieltä olet Aalto-yliopistosta innovoinnin näkökulmasta?

Uskon vakaasti yhteistyön voimaan ja se on yksi syy, miksi ihailen Aaltoa. Opiskelijat oppivat yhteistyön arvon jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien, ja joka vuosi he omaksuvat erilaisen osaamistyökalupakin innovaatioiden – palveluinnovaatioiden, muotoiluinnovaatioiden ja teknisten innovaatioiden – luomiseksi.  

Tänä päivänä monialaiset tiimit ovat ratkaisevan tärkeitä, ja Aallossa se on ymmärretty hyvin. Useimmat merkittävät yhteiskunnalliset ongelmat ylittävät tieteenalojen väliset rajat, ja ratkaisujen kehittäminen vaatii monialaisia tiimejä.

Olet luonut vaikuttavan uran innovoinnin edelläkävijänä. Mitä haluaisit sanoa nuorille opiskelijoille, jotka vasta pohtivat tulevaisuuden valintojaan?

Panosta suuriin, merkittäviin mahdollisuuksiin, älä vain kiinnostaviin ongelmiin. Hanki kaikki mahdollinen tietämys yrittäjyydestä, innovoinnista ja arvon luomisesta. Ja jos aiot perustaa yrityksen, hanki ainakin yksi erinomainen kumppani. Bill Gatesilla ja Steve Jobsillakin oli kumppaninsa. Jos hallitset nämä perusasiat ja jos sinulla on inhimilliset perusarvot, on tämä aika sinulle erittäin otollinen.

(mycourses.aalto.fi)

Kuvat: Julia Weckman

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.