Tasavallan presidentin kunniamerkit Kemian tekniikan korkeakoulussa
Dekaani Kristiina Kruus
SVR R I
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki
Kristiina Kruus on työskennellyt Aalto-yliopistossa Kemiantekniikan korkeakoulun dekaanina vuodesta 2018. Hänen on johtanut korkeakoulun strategista kehittämistä systemaattisella ja positiivisella otteella. Tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus ovat parantuneet merkittävästi ja korkeakoulussa on toteutettu useita laajoja hankkeita kuten Bioinnovaatiokeskuksen perustaminen ja FinnCERES-lippulaiva. Kristiina on toteuttanut myös koulutusportfolion uudistuksen ja sen seurauksena korkeakoulun houkuttelevuus opiskelupaikkana on parantunut merkittävästi. Kristiina on myös ollut Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiön hallituksessa vuodesta 2020 alkaen.
Ennen Aalto-yliopistoa hän on toiminut VTT:llä useissa tutkimus- ja johtotehtävissä. Hän on kemian tekniikan tohtori ja on erityisen kiinnostunut biotaloudesta ja uusien materiaalien kehityksestä. Hän on julkaissut yli 100 vertaisarvioitua julkaisua ja hänen tutkimustyönsä on tehnyt hänestä keskeisen hahmon tässä tieteenalassa sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Hän on ollut Helsingin yliopiston dosentti vuodesta 2004. Kristiina on myös ollut Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan jäsenenä kaudella 2016–2018.
Kristiina on myös aktiivinen yhteiskunnallinen toimija tekniikan alalla ja on tällä hetkellä CLIC Innovation Oy:n (2021 ->) ja Tekniikan edistämissäätiön hallituksissa (2022 ->). Hän on myös ollut Industrial Biotechnology Cluster Finlandin hallituksessa vuosina 2012–18.
Professori, laitoksen johtaja Lasse Murtomäki
SVR R I
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki
Lasse Murtomäki on tehnyt pitkän yliopistouran tutkijatohtorina, akatemiatutkijana, professorina ja laitoksen johtajana, ja hänelle myönnettiin dosentin arvo Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2009.
Hänen tutkimusalansa on fysikaalinen kemia ja erityisesti sähkökemia, ja tutkimus on keskittynyt sähkökemiallisiin ilmiöihin sekä niiden lääketieteellisiin, farmaseuttisiin ja energiateknologisiin sovelluksiin.
Viime vuosina hän on johtanut hankkeita, joissa kehitetään kupariin perustuvia virtausakkuja energian varastointiin, ja tutkimustyöstä on syntynyt startup-yritys Halide Energy Oy.
Murtomäki on ohjannut useita opinnäytetöitä ja väitöskirjoja sekä saanut opetustyöstään oppikirjapalkintoja.
Laitoksen johtajana hän vastasi strategiasta, taloudesta ja rekrytoinneista, uudisti opetusta ja kehitti laitoksen tieteellisesti erittäin korkeatasoiseksi, minkä osoituksena laitoksen Jufo-taso on Aalto-yliopiston korkein ja kilpailullinen rahoitus on kasvanut.
Teknisten palvelujen päällikkö Jaana Rich
SL R
Suomen Leijonan ritarimerkki
Tekniikan tohtori Jaana Richillä on monipuolinen ura yliopistomaailmassa ensin tutkijana eri tehtävissä ja myöhemmin palveluorganisaatiossa Kemian tekniikan korkeakoulun teknisten palvelujen päällikkönä.
Rich työskenteli usean vuoden ajan tutkijana Polymeeriteknologian tutkimusryhmässä, jossa tutkimusalana olivat erityisesti biomateriaalit, biohajoavat polymeerit ja komposiittimateriaalit. Tutkijan uran jälkeen Jaana Rich toimi ensin biotalousinfran hankepäällikkönä.
Tästä tehtävästä hän siirtyi teknisten palveluiden päällikön tehtävään, joka oli uusi rooli korkeakoulussa. Täällä hetkellä Jaana Rich vastaa ryhmästä, johon kuuluu yhteensä 34 asiantuntijaa: tutkimusinsinöörejä, laboratorio- ja työpajateknikoita. Tekniset palvelut kattavat sekä opetuksen että tutkimuksen tukemisen, kuten laitteiden huollon, materiaalit ja tarvikkeet sekä työturvallisuuden uusille työntekijöille. Jaana toimii koulun edustajana eri ohjausryhmissä ja hänen osaamistaan on hyödynnetty myös Staff Scientistin urapolun suunnittelussa ja näihin tehtäviin liittyvissä rekrytoinneissa.
Vanhempi yliopistonlehtori Jari Aromaa
SL R
Suomen Leijonan ritarimerkki
Jari Aromaa on tehnyt pitkän ja vaikuttavan akateemisen uran tutkijana ja arvostettuna opettajana TKKlla ja Aalto-yliopistossa.
Hän on kouluttanut merkittävän osan Suomen metallien jalostusalan osaajista, ja hänen kehittämänsä hydrometallurgian osaaminen on keskeinen tekijä Suomen kilpailukyvylle kriittisten mineraalien jalostuksessa ja kierrätyksessä.
Nykyisessä tehtävässään vanhempana yliopistonlehtorina Aromaa opettaa ja ohjaa opinnäytteitä kaikilla tutkintotasoilla, ja hän on ohjannut tai rinnakkaisohjannut yli 150 opinnäytetyötä.
Hän on pedagoginen edelläkävijä, aktiivinen opetuksen kehittäjä sekä tuottelias tutkija metallurgian ja korroosiotutkimuksen alalla, julkaisten yli 300 tieteellistä artikkelia ja johtaen laajasti rahoitettuja tutkimushankkeita.
Lisäksi Aromaa on toiminut useissa keskeisissä hallinnollisissa tehtävissä ja on työyhteisössään arvostettu tietopankki, rauhallinen tukija ja rakentava yhteistyökumppani.
Lue lisää uutisia
Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle
Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.Maisema-arkkitehti Sara Korkeamäki sai Lappset-stipendin
Korkeamäki tarkastelee diplomityössään luontokadon moniulotteista haastetta ja etsii siihen ratkaisuja maisema-arkkitehtuurin keinoin.
Aallon alumni ratkoo fossiilisten polttoaineiden korvaamista datan avulla
Energia-alan tutkija Yuri Kroyan mallintaa tilastollisesti, miten maailma voi korvata fossiiliset polttoaineet maalla, merellä ja ilmassa.