ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Tasavallan presidentin kunniamerkki Sirje Liukolle

Tasavallan presidentin kunniamerkki on myönnetty suunnittelija Sirje Liukolle Kemian tekniikan korkeakouluun.
Sirje Liukko
Professori Markus Linder, suunnittelija Sirje Liukko ja dekaani Kristiina Kruus.

Suunnittelija Sirje Liukko on tehnyt pitkän uran yliopistomaailmassa ensin kemian alan tutkimusassistenttina ja sittemmin hallinnollisissa tehtävissä. Nykyisessä tehtävässään Kemian tekniikan korkeakoulun tohtorikoulutusohjelman suunnittelijana hänen tehtäviinsä kuuluu hakijoiden neuvonta ja opiskelijoiden hallinnollinen tuki opintojen alusta aina väitöskirjojen esitarkastukseen ja valmistumiseen asti.

Tehtävä edellyttää syvällistä ymmärrystä tohtorikouluksen tavoitteista ja sisällöstä, jota Sirjelle on kertynyt oman tutkijanuran ja lisensiaatintutkinnon kautta. Tohtoriohjelmasta valmistuu vuosittain noin 30 uutta tohtoria. 

Ennen nykyisiä tehtäviään hän on toiminut erilaisissa kemistin ja tutkimusassistentin tehtävissä eri yrityksissä ja TKK:lla. 

Työyhteisössä Sirje Liukkoa arvostetaan vankkana substanssiosaajana, jonka kokonaisvaltainen ja kriittinen työote auttaa ja kannustaa tulevia tohtoritutkijoita saavuttamaan tavoitteensa aikataulussa ja tärkeät yksityiskohdat huomioiden. Hän on myös pidetty ja arvostettu työyhteisön jäsen sekä opetus- ja tutkimushenkilökunnan että hallintohenkilökunnan joukossa.

Myönnetty merkki: Suomen Leijonan ritarimerkki

Onnea Sirje!

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ilmakuva raitiovaunusta kaarevalla radalla, jota ympäröivät puut ja rakennukset kaupunkimaisemassa aurinkoisena päivänä.
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle

Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.
Pitkähiuksinen henkilö tummassa neuleessa seisoo lumisella pellolla, taustalla paljaita puita.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Maisema-arkkitehti Sara Korkeamäki sai Lappset-stipendin

Korkeamäki tarkastelee diplomityössään luontokadon moniulotteista haastetta ja etsii siihen ratkaisuja maisema-arkkitehtuurin keinoin.
Henkilö tummassa puvussa seisoo suuren ikkunan ääressä, josta näkyy meri. Etualalla on sininen sohva.
Aalto Magazine Julkaistu:

Aallon alumni ratkoo fossiilisten polttoaineiden korvaamista datan avulla

Energia-alan tutkija Yuri Kroyan mallintaa tilastollisesti, miten maailma voi korvata fossiiliset polttoaineet maalla, merellä ja ilmassa.
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer sai OP Ryhmän Tutkimussäätiön kannustuspalkinnon

OP Ryhmän Tutkimussäätiö voi antaa palkintoja henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet taloustieteellistä tutkimusta säätiön tukemilla aloilla.