Aalto-yliopiston hyvinvointireitti
Tutustu kampuksen hyvinvointireittiin.
Otaniemessä vietetään toukokuussa teemakuukautta kannustamaan kestäviin liikkumisvalintoihin ja arjen aktiivisuuden lisäämiseen. Kuukauden ajan kampus toimii kokeilujen ja kohtaamisten ympäristönä ja ohjelmaa järjestävät sekä Aalto-yliopisto että Espoo.
Teemakuukausi rohkaisee pohtimaan, miten päivittäiset kulkutavan valinnat vaikuttavat ympäristöön ja omaan hyvinvointiin. Samalla tuodaan esiin keinoja, joilla kestävästä liikkumisesta voidaan tehdä houkuttelevaa ja luonteva osa arkea.
Kampuksella on toukokuun aikana luvassa tempauksia ja tekemistä matalalla kynnyksellä. Korkeakouluaukiolla tarjotaan maksutonta pyörähuoltoa ja kaupunkipyöräilijöille järjestetään opastusta. Ohjelmassa on myös kevyempiä yhteisötapahtumia, kuten pubivisa ja muuta rentoa yhdessäoloa.
Espoon järjestämät tilaisuudet ovat avoimia ja maksuttomia kaikille, kun taas osa Aalto-yhteisön tapahtumista on suunnattu vain opiskelijoille ja henkilöstölle. Espoon tapahtumat on koottu -sivustolle. Aalto-yhteisölle suunnattu ohjelmakoonti julkaistaan huhtikuun puolivälin tienoilla ja sivulta löytyvät kaikki Aallon järjestämät tilaisuudet. Ohjelmiin ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
Osallistua voi monella tavalla. Tapahtumiin voi tulla paikan päälle ja omassa opiskelu- tai työyhteisössä voi itsekin järjestää vaikkapa kävely- tai pyörätempauksen.
Kampukselle on saapunut kaupunkipyöriä, jotka helpottavat siirtymiä myös niille, joilla ei ole omaa pyörää. Julkisilla saapuvia kannustetaan lisäämään askeleita esimerkiksi jäämällä pois yhtä pysäkkiä aiemmin - lyhytkin kävelypätkä piristää päivää.
Toukokuussa Otaniemi liikkuu kestävästi
Tutustu kampuksen hyvinvointireittiin.
Liikennemuodolla on merkittävä vaikutus ympäristöön. Aalto pyrkii tarjoamaan kestäviä liikkumismuotoja kampusten kesken ja sisällä. Aalto ja ACRE tekevät yhteistyötä HSL:n ja läheisten kaupunkien kanssa.
Toukokuussa vietetään Otaniemi kestävällä tiellä -teemakuukautta. UniSport tarjoaa Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle monipuolisia etuja ja vinkkejä arjen aktiivisuuden lisäämiseen.