ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Teknologiateollisuus palkitsi kulkuneuvotekniikan tutkijoita

Teknologiateollisuuden Kulkuneuvovalmistajat -toimialaryhmä on myöntänyt Aalto-yliopiston tutkijoille kaksi stipendiä arvoltaan yhteensä 25 000 euroa.
kaupunkibussi

Palkinnot myönnettiin kulkuneuvotekniikkaan liittyvälle innovaatioille ja opinnäytetyölle.

Akkuarkkitehtuuriin liittyvä innovaatio palkittiin 15 000 eurolla

Akatemian tutkijatohtori Shashank Arora, konetekniikan laitokselta, sai 15 000 euron stipendin akkuarkkitehtuuriin liittyvästä innovaatiosta, jossa hyödynnetään akun ydinosien sisäistä jäähdytysjärjestelmää. Innovaatio on laajasti tunnustettu, ja sillä voi olla merkitystä jo tämän päivän teknisille ratkaisuille. Innovaatiosta on tehty patenttihakemus.

Aroran tutkimus on ajankohtainen, ja innovaatiossa on käytetty uusia valmistusmenetelmiä. Sen  yhteydessä esitetyillä avauksilla on tärkeä merkitys, kun kehitetään valmistusosaamista  kulkuneuvoteollisuudessa. 

10 000 euroa kaupunkibussien energiankulutuksen pienentämiselle

Konetekniikan laitoksella työskentelevä tutkijatohtori Klaus Kivekäs on tutkinut väitöskirjassaan kaupunkibussien energiankulutuksen pienentämistä. Hän on löytänyt hyviä, käytännönläheisiä menetelmiä energian säästämiseksi. Väitöstyö on ajankohtainen ja tarjoaa ratkaisuja tämän päivän kaupunkiliikenteen kehittämiseen.

Väitöstutkimuksen tulokset ovat sovellettavissa kulkuneuvojen energiatehokkuuden optimointiin. Koska tutkimuksessa on vertailtu myös erityyppisiä energiavaihtoehtoja, voidaan tuloksia hyödyntää  laajasti suomalaisessa kulkuneuvoteollisuudessa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää laajasti, ja ne saattavat heijastua  jopa kaupunkibussien reittisuunnitteluun.

Alkuperäinen uutinen:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö seisoo hehkuvilla punaisilla portailla. Teksti mainostaa Ignite-ohjelmaa kesälle 2026. 'Ota ensimmäinen askel' lukee.
Opinnot Julkaistu:

Unohda työnhaku ja aloita oma startup Ignite-ohjelmassa

Haku Ignite-kiihdyttämön kesäohjelmaan ovat avoinna. Hae viimeistään 8. maaliskuuta.
Ilmakuva raitiovaunusta kaarevalla radalla, jota ympäröivät puut ja rakennukset kaupunkimaisemassa aurinkoisena päivänä.
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle

Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.
Pitkähiuksinen henkilö tummassa neuleessa seisoo lumisella pellolla, taustalla paljaita puita.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Maisema-arkkitehti Sara Korkeamäki sai Lappset-stipendin

Korkeamäki tarkastelee diplomityössään luontokadon moniulotteista haastetta ja etsii siihen ratkaisuja maisema-arkkitehtuurin keinoin.
Vilkas tapahtuma, jossa ihmiset ovat kerääntyneet puhujan ympärille. Näkyvissä kyltit Aalto-yliopisto ja Speaker Q&A.
Aalto Magazine Julkaistu:

Yrittäjyysmatkan kiitorata: opiskelijoiden 13 viikon sprintti kasvuyrittäjyyden todellisuuteen

Aalto Founder Sprint on kunnianhimoisille opiskelijoille räätälöity kasvuyrittäjyyden valmennusohjelma. Ensimmäiseen sprinttiin osallistuneet Oliwia Kaczmarek ja Emil Pekkinen kertovat, mitä oppivat 13 viikossa yrityksen perustamisesta – ja itsestään.