ʵ

Uutiset

Tiede on kulttuuria

Erityisesti Suomen kaltaisessa maassa on useita syitä, miksi yhteiskunnan tulisi sijoittaa tieteelliseen tutkimukseen.

Tieteen avulla voimme kehittää osaamistaloutta, joka puolestaan mahdollistaa uusien yritysideoiden syntymisen ja yritysten perustamisen sekä jo olemassa olevien kasvamisen ja kehittymisen. Nämä toimenpiteet lisäävät korkean teknologian tuotteiden myyntiä ja vientiä, ja saamme uusia työpaikkoja. Tiede edistää väestön koulutusta, mikä on elintärkeää yhteiskuntamme taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle. Tieteen tulisi myös nykyistä enemmän tukea tieteelliseen näyttöön perustuvaa poliittista päätöksentekoa.  Korkeatasoinen tiede rakentaa kansainvälistä mainettamme, mikä on välttämätöntä maailmassa, jossa keskinäiset yhteydet ovat entistä tärkeämpiä.

Tieteellistä tutkimusta tarvitaan, jotta voimme ratkoa suuria kansallisia ja maailmanlaajuisia ongelmia ja haasteita, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, energian ja raaka-aineiden toimitusvarmuuteen sekä demografiseen muutokseen. Tieteen avulla voimme kehittää tehokkaita julkisia palveluja ja tehdä yhteiskunnallisia parannuksia, kuten entistä parempaa terveydenhuoltoa.

Nämä kaikki ovat hyviä syitä kehittää ja tukea tieteellistä tutkimusta.  Nyt mainittujen lisäksi on vielä yksi erityisen tärkeä syy, joka jää usein mainitsematta. Tiede rikastuttaa kulttuuriamme ja sivilisaatiotamme. Se rikastuttaa mieliämme ja tarjoaa luotettavan menetelmän analysoida ja ratkaista ongelmia sekä keskustella niistä.  Luonnontieteillä on myös merkittävä yhteys taiteeseen ja humanistisiin tieteisiin. Nobel-palkinnon saanut Sir Paul Nurse on todennut: ”Luonto on kiehtova ja vielä kiehtovampi, jos olemme valmiita tarkkailemaan, kokeilemaan ja ajattelemaan sekä yritämme ymmärtää sitä.  Näin tutkijat tekevät, ja kaikissa meissä on vähän tutkijaa, erityisesti kun olemme lapsia.”  Tiede on siten kulttuurin ytimessä.

Risto Nieminen
Dekaani, Perustieteiden korkeakoulu

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto Mac: verkkoasetukset päivitetään

Päivitykset alkavat joulun aikana
Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.